Nyt moon  saanu päätöksehen kovan ja aikaa vienehen luku-urakan, Stig Larssonin kolomiosaasen Millenium sarijan. Kaks ensimmäästä kirijaa - Miehet jotka vihaavat naisia - ja - Tyttö joka leikki tulella -,  tuli luettua ennätysajas, ku  pienenä hyvänmakuusena suus heleposti sulavana suklaanamuna. Trilogian kolomas osa             - Pilvilinna joka romahti -, meinas jäärä multa kesken pelekästänsä sentakia, jotta se käsitteli Ruottin poliittista- ja virkamieshallinnolista sähäläämistä ja toimintaa siihen tyylihin, jokei kiinnostanu mua tippaakaan. Iliman Ologan kannustusta molisin varmahan jättäny viimeesen osan kesken. Ologa kumminkin oli kahalannu kirijan loppuhun ja kertoo mulle, jotta kyllä ne murhat ja kauheuret sieltä kolomannenkin osan lopusta löytyy, kunhan vaan jaksan kahalata ne KGP:n agentit, ruottin salaasenpoliisin sisääset klikit ja salaliittoteoriat läpi, niin lopus se kiitos taas seisoo.

Larssonin Millenium sarijasta piti tulla alunperin 10-osaanen spektaakkeli, mutta mies ehtii kuolla ennenkö yhtäkään näistä kolomesta ensimmääsestä kirijasta oli eres eheritty julukaasta. Myöhemmin on käyny ilimi, jotta Larssonilla oli tietokoneellansa muutama sata liuskaa Milleniumsarijan nelijättä osaa, jokon ny kuitenkin hävinny tietokoneen mukana muhkian perintäriiran seurauksena. Mä jo pelekäsin, jotta teossarija jää pahasti vaiheesehen, mutta luettuani kolomannen osan totesin, jotta minen ainakaan rupia rääkymähän nelijännen osan, enkä niiren 6 vielä täysin tekemättömän kirijan perähän. Tähän tuloksehen tulin, koska Pilvilinna joka romahti kirija päättyy sillälailla, kun hyvän jännityskirijan kuuluukin. Paha sai palakkansa ja hyvien ihimisten elämä jatkuu onnellisesti hamahan hautahan saakka, niinku hyvis ja rakentavis saruuskin tapahtuu.

Ruorin ny ensin pikkuusen tuota sarijan ensimmäästä osaa, jokoli kirijootettu vähän niinku Agatha Cristien kaavan mukahan, lähtöasetelmana oletettu murha, jokoli tapahtunu olosuhteiren pakosta sulijettuhun tilahan joutunehella saarella. Kirijan alkuleherellä oli oikeen piirretty kartta saaresta ja sen ulukopuolisesta lähiympäristöstä. Tuon kartan avulla mä onnetoon hätähousu eheriin omastamielestäni ratkaasta koko murhan arvootuksen, ennenkun olin ehtiny eres sivulle 100. Kuten varmahan kaikki Agathansa lukenehet tietää, jottei murhaaja oo koskaan se, joka näkyvimmin siltä näyttääs ja niin soli tämänkin kirijan laita.

Se, mikä mua kaikis näis kolomes kirijas kiinnosti eniten, oli se, jotta Larsson oli maharuttanu kirijan kappalejaoksi mustia sivuja, jossa kuvattihin asioota, jokkoli enemmän faktaa, ku fiktiota. Ensimmääses osas nämä mustat leherykät sisälsi tietoa ja tilastoja naisihin kohoristuvasta väkivallasta nyky-yhteiskunnas. Toisen osan - Tyttö joka leikki tulella - leherykööllä kirijaalija pohtii matemaattisia kaavoja ja yhtälöötä siihen tyylihin, jotta meikälääsen vanhoolla päivillä hankittu peruskoulun matematiikan arvosana 9 haalistuu melekeen näkymättömäksi. Jos molinki erhtyny vanhana luulemahan, jotta moon lähes matemaattinen nero, näitä matematiikan kaavoja tutkies tulin kyllä uurestansa nöyräksi matemaattisen älyni suhtehen. Kolomannen osan mustat leherykät käsitteli naissotilaitten asemaa ihimiskunnan historias. Sieltä mä opiin tietämähän, mistä tuloo nimitys Amatsooni. Son kuulemma perääsin kreikankielestä ja tarkoottaa iliman rintaa. On oletettu, jotta Amatsooni oli naissotilas, jolta poistettihin oikia rinta, jottei se haittaasi sotilasta sen jännittäes jousen kiriälle. Toristeita tällaasista rintaleikkauksista ei kuitenkaan oo jääny minkäänäköösihin patsaisihin, tai muihinkaan historiallisihin dokumentiihin, kuten amuletiihin. No , ny mä taas rönsyylen näiren juttujeni kans, jotta palatahanpa asiahan.

Mulle kaikkein tärkein henkilö näis kirijoos oli nuori yhteiskuntakielteinen tyttö, nimeltä Lisbet Salander. Lisbetin Salanderin persoonas yhyristyy kaikki nämä mustien leheryköören ominaisuuret, jokka liitetähän perinteisesti miehihin. Ensimmääsen kirijan faktat nykynaisihin kohoristuvasta hyväksikäytöstä ja väkivallasta, iliman jotta yhteiskuntakaan pystyys siihen tiukasti puuttumahan, totetuu Lisbethin lapsuures ja varhaisnuoruures. Lisbethin äiti joutui miehensä taholta pahoinpitelyn ja seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi niin, jotta joutuu loppu elämäksensä laitoshoitohon tällaasen pahoinpitelyn seurauksena saarun aivovamman takia.

Toisen kirijan - Tyttö joka leikki tulella - leherykät käsitteli perinteisesti miehiseksi luokiteltua ominaisuutta, matemaattista lahjakkuutta. Lisbeth Salander oli matemaattisesti lähes nero, joka ratkaasi sellaasia matemaattisia yhtälöötä, joissa suurilta matematiikan professoriilta oli menny historian kulues sormi suuhun. Lisäksi Lisbeth oli tietotekniikan käsittelys varsinaanen ihimelapsi, joka hakkeroo tiensä, vaikka kuinka salaasehen tierostohon, sijaatti se sitten poliisin päämajas, tai missä muus huippusalaases organisaatios tahansa.  Tällaasta hakkerointia ja tietokoneisihin ja tierostoihin suuntautunutta mielenkiintua ja osaamista piretähän perinteisesti nyky-yhteiskunnas miesten lajina sitäkin.

Kolomannen kirijan -Pilvilinna joka romahti - sotateema on ollu aina ja vain miesten kauraa. Tämä päivä ei vieläkään täysin tunnusta meirän omia viimesoran naissotilaita, Lottia eres sotilahiksi, vaikka ne taisteli soras miesten rinnalla monet henkensä yhteisen hyvä etehen uhuraten. Tämän naissotilasteeman Larsson on liittäny Lisbeth Salanderin yhyreksi vahavimmista ominaisuuksista.

Näistä teemoosta Stieg Larsson kutoo kokohon ainakin mua suunnattomasti viihryttänehen kurelman. Moon lukenu muutamia arvosteluja kirijan henkilöhahamoosta. Non kuulemma monen korkiakulttuurisen kirijallisuurenystävän mielestä epäuskottavia. Varsinkin mun lempihahamoa Lisbeth Salanderia korkiakultturellit piti hyvin epäuskottavana. Tuollaasia naisia ei torellisuures kuulema oo.

Moon itte kasvanu väkivallan keskellä koko lapsuuteni ja nuoruuteni. Miksiköhän mä pystyyn niin täysillä samaistumahan Lisbeth Salanderin nahkoohin ? Mä luulen, jotta Lisbethin sammumaton auktoriteetti viha ja yhteiskuntavastaisuus on lähtöösin samasta lähtehestä, kun munkin vihan ja kaunan tuntehet. Justihinhan mä niin osuvasti kuvasin omaa reviiritietoisuuttani ja miesvihaani tuas erellises postauksessani. Mun on heleppo ymmärtää väkivallan keskellä lapsuutensa viettänehen ihimisen elämäikäästä vihaa ja kaunaa heikoimpihin kohoristuvalta väkivallalta silimänsä sulukevaa yhteiskuntaa ja sen auktoriteettejä kohtahan.