TÄSSÄ  TEILLE LUKIJANI PIENI MARKKINOINTIPOSTAUS RAKKAAN MIEHENI ANONYYMIN UUDELLE BOLGILLE. ANONYYMI KIRJOITTAA BLOGIA NIMELLÄ " MATTI  MÄÄ"  JA TOIVOTAN TEIDÄT TERVEMENNEEKSI HÄNEN BLOGILLEEN. TÄSTÄ LINKISTÄ PÄÄSETTE LUKEMAAN" MATTI MÄÄN" AJATUKSIA ELÄMÄSTÄ JA SEN ILMIÖISTÄ. 

MATTI MÄÄ

Tv:n vaalihaastatteluus on presirenttieherokkailta jokahitteltä kysytty haastattelun päätteheksi, jotta mikä niiren mielestä on elämän tarkootus.  Jokaanen niistä on vuorollansa vastannu jotakin kaunista ja humaania, jokei mulle oo oikeen sanonu yhtään mitään. Eileen illalla mä olin jo menny nukkumahan, kun rupesin miettimähän asiaa oikeen syvemmin. Heitinkin ittelleni kysymyksen, mikä mahtaa olle Irene sun elämän tarkootus? Uskokaa tai äläkää, mä en osannu vastata tuohon kysymyksehen, vaikka moon ollu koko ikäni kova pohtimahan syntyjä syviä. Olin aika yllättyny omasta kykenemättömyyrestäni vastaamahan kysymykseheni. Yllättyny siksi, jotta moon koko aikuusen ikäni ollu ihminen, jollon ollu omasta mielestänsä aina oikia vastaus kaikkihin kysymyksihin jokka joku on keksiny sille esittää. Ja jos vastausta ei oo ollu, son aina löytyny pitkien pohorintojen jäläkehen.

Josku kolomekymppisenä syvän masennuksen syöveriis ajattelin, jotta mun on pakko jaksaa elää omien lasten takia, jotta mun elämän tarkootus on vierä lasteni elämää etehenpäin, vaikka kuinka vaikialta tunuus. Tuo vastaus tuolloon oli varmahan aivan oikia, kun mun omat lapset tarvitti äitiänsä kasvaaksensa kutakuinkin tasapainoosiksi aikuusiksi. 

Sitten kun mä olin täyttäny 40-vuotta, niin ajattelin, että enää mun ei tartte jaksaa lasteni takia, mutta oman itteni ja oman elämän kannalta olis vielä kiva jatkaa ja jaksaa elää kokia jotakin suurta ja merkittävää. 50-vuotta täytettyäni mä koin jonkinlaasta eufoorista tunnetta siitä, jotta nythän se elämä vasta alakaa, kun oon kypsä ja aikuunen ihiminen. Nyt kun moon 60-ikävuoren kynnyksellä, mulla ei ookkaa enää vastausta elämän tarkootuksehen, jotenkin elämä ja maailima on kutistunu mun ympärillä. Tänä päivänä mäen osaa ajatella muuta kun sen, jotta elämän tarkootus on jotakin mikä sijoottuu syntymän ja kuoleman välihin. Mullei oo enää mitään hienoja visioota omista hyvistä aikahansaannoksista  maailman hyväksi,  jotenkin mun kaikkivoipaisuus ja idealistisuus on haihtunu, kun tuhka tuulehen, eikä elämän tarkootuksen pohtiminen enää kiinnosta mua. Mä oon eläny elämän niillä evähillä jokka mulle on annettu ja niin hyvin, kun moon kyenny. Jos ny oikeen jumaliseksi rupian, voin sanua, jotta syntymäs mulle jaettihin yksi leiviskä, jonka moon onnistunu kartuttamahan kahareksi leiviskäksi, eikä tuas kahares leiviskäs oo kauhiasti hurraamista. Siitä moon kuitenkin varma, jotta  kaiken minkä moon teheny syntymän ja kuoleman välillä tähän päivähän asti, moon teheny täyrellä syrämellä ja tosisnani.  Mä en oo tippaakaan katkera, eikä mikään menneisyyres pahemmin kaiherra mun sielua. Mä uskon, jotta mä oon teheny kaiken sen, mikä mun on pitänykkin teherä.

Mä en kuitenkaan nää kyntämääni sarkaa täälä ajas, vaan sitten joskus siellä missä kaikki elämän arvootukset ratkiaa. Ennen tuata arvootusten ratkiamisen suurta päivää mäen rupia eres yrittämähän sitä, jotta saisin ratkaastua niin suuren kysymyksen kun, kun mikä on elämän tarkootus. Mä en myöskään usko, jotta kukaan ihiminen kykenöö antamahan vastausta tuohon kysymyksehen, ei eres presirenttieherokkahat. Kysymystä elämän tarkootuksesta ei mun mielestä eres voi tosisnansa esittää ihimiselle, koska ihminen ei oo elämää alkujansa alulle laittanu. Toki ihiminen voi pohtia elämän tarkootuksen kysymystä eikä siinä mitään syntiä oo jos sitä miettii Tärkiämpää ihimisen olis kuitenkin miettiä sitä, miten hän käyttää tuon syntymän ja kuoleman välisen aijan, sillä siinäkin on ihimiselle tekemistä ihan tarpeeksi, varsinkin silloon jos aikoo tosisnasa panna täytäntöhön sen, minkä oman elämänsä tarkootukseksi näköö. 

 Mullon huomenna viimeenen työpäivä, ennen viikon eläkettä. Mulle riittää mainiosti tämä osa-aikatyössä olo. Kolome päivää peräkkäin on mulle maksimi, jokka jaksan hoitaa lapset laarukkahasti. Moon ny ollu töis lokakuun aluusta asti, vaikka olinkin aivan varma, jotta pääsen kokoeläkkehelle, kun sain toisehenkin jalakahan proteesin. Mä soitin heinäkuus palakkakonttorihin kysyäkseni palijonko työnantaja maksaas mulle palkkaa vielä elokuulta, ennenkö se pistääs kukkaronnyörit kiinni mun kohoralta, samalla tulin sanoneheksi, jotta aion hakia kuntoutuseläkettä ja sen jäläkehen sitten kokoeläkettä sääretys järijestykses.

Palakanlaskija, jokon kovasti empaattinen ja työntekijän eruusta huolehtiva ihiminen, sanoo mulle jotta mun tilanne on ny katastrofaalinen, mäen saisi elokuulta palakkaa ku vaivaaset 400 eurua. Mä sanoon sille, jotta moon positiivisesti ajatteleva ihminen ja oon tyytyväänen, kun saan tuankin summan. Mä pystyysin maksamahan sillä asumiskulut ja mulle jäis vielä pikkuusen rahaakin lompsan pohojalle. Palakanlaskija oli selevästi huojentunu mun asentehesta tähän raha-asiahan. Se kuitenkin jatkoo ja kysyy multa, jotta tieränkö mä mitä tapahtuu, jos mä haen kuntoutustukia, tai eläkettä nyt, kun oon ollu sairauslomalla tasan vuoren. Sanoon sille etten tienny ja kehootin sitä kertomahan mitä mulla olis orotettavis.

Se rupes tiputtelemahan mulle sellaasta tietua työehtosopimuksista, jotta multa rupes oikeen syrämestä ottamahan. Mä kuulemma joutuusin maksamahan työnantajalle yli puolen vuoren maksetut palakat takaasin. Sen jäläkihin mä en saisi enää sairauspäivärahaa, koska mulle tulis täytehen 300 päivää sairauslomia. Mun pitääs olla töis vuoren ennenku mä tulisin takaasin Kelan sairauspäivärahan piirihin, ja töis mun pitääs olla vähintään kuukausi, jotta mun palakat rupiaas juoksemahan normaalisti. Sen lisäksi mua ei huolittaasi työkyvyttömäksi työnhakijaksi työvoimatoimistohon kun mullei ollu vetämäs eläkettä. Jos mulla olis ollu eläkkeenhaku päällä mä olisin saanu 500 päivää liitolta ansiosironnaasta päivärahaa.

Kaikki tämä tiato tuli mulle täytenä yllätyksenä. Mäen ollu kuullu tällaasista sopimuksista koskaan aiemmin, vaikka olin ollu ensimmääsen polovioperaation aikana sairauslomalla 2-vuotta yhtäjaksoosesti. Mä oon kuitenkin nopia reakoomahan ja sanoon palakanlaskijalle, jotta nämä sen kertomat faktat on mulle katastrooffi. Siitä paikasta mä ilimootin sille, jotta mä palaan töihin vaikka pää kainalos, enkä jää sairauslomalle, eläkkehelle, enkä millekkään muulle, kun vuosilomalle vaikka kaatuusin kuollehena pv-korin pihahan. Ja jotta kyllä ne varmahan mun sitten rahtaas pihasta pois piippa-autolla, tai sitten ruumisautolla jos ehtiisin oikeen kuolemahan siihen lasten keskelle.

Niin mä sitten alootin työt syyskuun viimeesenä päivänä siksi, jotta saisin pelastettua 8-lomapäivää, jokka olin vaaras menettää pitkäksi venynehen sairausloman takia. Sitten tein suunnitelman elää päivän kerrallansa Herran Armon varas ja kattua kuinka pitkälle mä pääsisin, enneku selekä, jossa on torettu myös nivelrikko, prakaas.

Nyt moon tienannu ne 8 - lomapäivää, palkka on juossu säännöllisesti sen ensimmääsen työkuukauren jäläkihin, joka työehtosopimukses vaarittihin. Enää mun ei tartte jaksaa kun 8 - kuukautta, niin mä rupian saamahan taas sairauspäivärahaa niinku ennenkin, joten moon oikeen positiivisella mielellä elämäni suhtehen. 

Kyllä mä kuitenkin ihimettelen kuinka suomalaases hyvinvointivaltios voi käyrä niin, jotta ihiminen putuaa ikään ku tyhyjän päällle, jos sei itte oo kokoaijaan tarkkana omien oikeuksiensa suhtehen. Kävin kysymäs asiaa vielä Kelastakin, mutta sielä ei virkaalija osannu sanua asiahan oikeen mitään koska sillei ollu aikaasemmin tullu vastaavaa tapausta vastahan. Enkä mäkään siihen sitten osannu muuta ajatella, kun sen jotta moon hyvin rahavetoonen ihminen, koska motivooruin heti työntekohon, kun multa uhaattihin otta tulot kokonansa pois. 

Haluattko tietää kuinka mun humaani kasvatus on tuottanu tulosta Allin kans?  Mä oletan, jotta haluatta. Mä sanoon kaks vuotta sitten täälä blogilla, jotta aion kasvattaa Allia samalla tavalla kun lapsiakin, ja niin moon myös teheny. Mulla ja Anonyymillä on ollu samanlaaset kasvatusperiaattehet ja jos koiran kans on joskus pitäny olla tiukka se oon ollu mä, jokoon näyttäny Allille kaapinpaikan. Kaks vuotta on menny hyvin eikä Allista oo ollu muuta, kun iloa, mitä ny sen korvat ja kurkku on reistaallehet harmittavaasen palijon. Mutta niinhän se tuppaa olemehan kaikkien lasten kans, jotta ensimmääset vuaret menöö korvatulehruskiertehes.

Viimeaikoona Allille on ilimaantunu ikävä tapa. Se alkaa kauhian räkytyksen ja uhoomisen kun me ollahan lenkillä ja joku vieras koira tuloo meitä vastahan. Mä oon pari kertaa torpannu sen puuhun, tai lyhtypylyvääsehen, kun soon meinannu lähtiä vierahan koiran kitusihin pokat kaulas. Autos on sama juttu. Kun me mennähän autolla johonkin se istuu takapenkillä, ku pappi taksis, mutta annappa olla, kun karulla kävelöö koira isäntänsä, tai emäntänsä kans, niin se saa kauhian räyhäkohtauksen ja meinaa kaivaa ittensä penkin läpi ulkoolevan koiran kimppuhun. Minen ymmärrä, mistä se on ominu tällaasen ikävän tavan. Koirapuistos son ku ihimisen mieli. Sei riitele kenenkään koiran eikä ihimisen kans, vaan käyttäytyy tosi hienosti.

Loppiaasena se sitten teki mulle ja Anonyymille ruman tempun käymällä kiinni pienehen arkahan koirahan. Tämä episoodi maksoo meille 150 euroa, vaikkei pikkukoira saanu mitään ulukoosta vahinkoa. Tietysti se säikähti kauhiasti ja sai varmahan eston ja trauman Allin agressiiviseta käytöksestä ja siitä moon tosi pahoollani. Kun me tultihin kotio moltihin Anonyymin kans niin järkyttynehiä, jotta mun piti oitis ottaa konijakkia pahimpahan järkytyksehen. Pohoriimma tätä Allin yllättävää käytöstä koko viikon ja mä sanoon Anonyymille, jotta nyt me sitten tieretähän, jottei koirahan voi luottaa vaikka solis kuinka humaanisti kasvatettu ja tästä etehenpäin me teherähän kaikkemme jotta tua ikävä räkytys saarahan loppumahan. Mä luin googlesta airendaalinterrierin luontehesta muutaman sivullisen. Niis sivuus sanottihin, jotta airis saattaa olla joskus hyvinkin puolustuskannalla ja lähtöö mielellänsä rettelöimähän, jos toinen koira haastaa sitä riitahan. Airis on luonteheltansa lapsirakas ja perheesehensä kiintyny koira, jonka kasvatus vaatii kasvattajalta kuitenkin hienovaraasuuta ja oikeurenmukaasuuren tajua. Airis ottaa kuulemma herkästi nokkahansa jos sitä kohteloo sen mielestä epäoikeurenmukaasesti. Selijättää sitä ei kuulemma saa ollenkaan, vaan se on saatava kuuliaaseksi koiraksi muilla konstiin.

Moon ottanu ny Allin kans sellaasen käytännön, jotta me käyrähän kerran päiväs sellaasella lenkillä, joka teherähän emmännän eheroolla. Käytännös tämä mun eheroolla kulukeminen tarkoottaa sitä, jotta Alli kulukoo lyhyes narus mun vierellä ja nuuskulenkit teherähän sitten toisella lenkillä, silloon kun on niiren aika. Autos mä istun sen vieres takapenkillä ja aina, kun karulla menöö koira ja se aloottaa räkytyksen mä otan sen "holdinkihin" enkä päästä irti  ennenku son rauhoottunu. Mun ajatuksena on näyttää sille, kuka meirän autos ja kävelylenkiillä on lauman johtaja. Koirapuistos se saa telemiä muiren koirien kans niin palijo, kun sen sielu sietää, kunhan se nourattaa hyviä tapoja. Näillä toimenpitehillä ja kehumisella silloon kun se kehuja ansaattoo moon päättäny saara sen ruotuhun. Ja Anonyymin kans mon sovittu, jotta Allia ei enää päästetä nuuskimahan vierasta koiraa, vaikka niiren emännät ja isännät kuinka haluaas koiransa tutustuvan Allihin. "150 euron rikesakko" koirankoulutukses kirpaasia mua ja Anonyymiä niin palijon, jottei me enää haluta joutua siihen tilanteesehen, jotta jouruttaas altavastaajan asemehan.

 Viikonloppu meni ohi vauhrilla niikun viikonloput yleensä pakkaa menemähän. Me haimma Allin ja Anonyymin kans Larvannon meille Espoosta perijantai-iltana. Ajokeli oli huono ja lunta nakkeli taivahan täyreltä. Onneksi Anonyymi on tarkka ja huolellinen kuski onhan se ajanu pitkin Venäjän kuoppaasia ja kelirikkoosia teitä tuhansia ja taas tuhansi kilometrejä. Lisäksi mulloli varpahat ja käret ristis koko matkan ja rukouselämäkin oli oikeen virkiää ja aktiivista. Takaasin Greatcityhyn päästyämme annoonkin Suurelle Armolle ja Anonyymille kiitokset turvallisesti sujunehesta matkasta.

Lauantaiaamuna lähärimmä sitten Larvannon kans kattelemahan "Tähtien sota " elokuvamammutin kakkos ja kolomososaa kirijastosta. Meillon Larvannon kans tarkootus kattua kaikki elokuvan kuus osaa aina kun tapaamma. Ensimmääsen osan kattoomma jo joulukuun puolesvälis silloon kun Larvannon sisko syntyy. En ny muista kerroonko teille siitä, jotta Larvanto ei  ollu kauhian innostunu pikkusiskon syntymästä. Itteasias se tunsi ittensä syvästi loukatuksi ja petetyksi, kun perheesehen syntyy vauva vasta silloon, kun hän on jo isoo miäs.

Mulla ja Larvannolla on ollu aina hyvät ja avoimet välit kaikis asioos ja Larvanto on saanu aina puhua mulle ja Paapalle kaikista asioosta niiren oikioolla nimillä.  Niinpä mä jouruunkin vauvan syntymäpäivänä Larvannon kiukun vastahanottajaksi. Murrosiäs olevan nuorukaasen kiukun vastahanottaminen ei oo mikään köykäänen juttu. Jopa mä joka oon hoitanu lapsia jo 50-vuotta olin lopen uupunu, kun Larvannon äitee ja vauva saapuivat kotio sairaalasta viikonloppuna. Me oltihin sovittu, tai paremminkin mä olin kiältäny Larvantoa sanomasta äirillensä pahaa sanaa, kun se ja vauva tuloo kotio. Sanoon Larvannolle, jotta jos sen pitää jollekkin sanua jotakin häijyä, se vois sanua sen mulle, koska mä kestän sen tuntehet.

Niin pääsimmäkin kutakuinkin iloosehen tunnelmahan, johonka Larvannon äireen ja vauvan oli hyvä tulla. Illalla Larvanto rupes sanomahan, jotta voitaasko me kattua yhyres joku elokuva lauantaki-illan kunniaksi. Mulla, joka oon elokuvafriikki, ei ollu mitään hyvää elokuvaa vastahan. Niin me sitten äänestettihin kymmenen elokuvan joukosta Tähtien sota ykkönen, jota mäen oo koskaan kattonu sen kummemmin kun viittä muutakaan elokuvan osaa. Nyt joku ajatteloo, jotta valittihimpa me väkivaltaanen ja sotaasa elokuva vauvan kotihintulojuhulan kunniaksi. Niin mäkin ensin ajattelin, mutta kun olimma kattonehet elokuvan loppuhun molin muuttanu täysin käsitykseni Tähtien sota elokuvasta.

Tähtien sodan teema on hyvän ja pahan välinen taistelu. Ja kuten kaikki satunsa lukenehet tietää, saruulla ja tarinoolla on ollu aina parantava ja hoitava vaikutus murheellisille, vihaasille ja pettynehille lapsille, nuorille ja aikuusille. Larvanto sanoo mulle monehen kertahan, jotta kelaa momma elokuvaa vähän taaksepäin, hän haluaa ajatella elokuvas esille tullutta asiaa oikeen tarkemmin. Mä tietysti kelasin takaasinpäin ja sitten me yhyres pohorittihin Jodan, yhyren elokuvan "hyviksen" väitettä pelon, suuttumuksen, vihan ja katkeruure vaikutusta ihimisen mielehen. Yoda sanoo kutakuinkin näin: " Pelko johtaa suuttumukseen, suuttumus johtaa vihaan, viha johtaa katkeruuteen ja katkeruus voiman pimeälle puolelle". Elokuvan voiman pimeä puoli on "pahisten valtakunta", jota vastahan Yodan Jedit, eli "hyvikset" taisteloo. Molin hämmästyny siitä, jotta mun lapsille sopimattomaksi luokittelema elokuva sisältää niin syviä viisauren sanoja joita vihaanen nuorimies oikeen makusteli suusnansa. Mä huomasin jotta Yodan sanat hoiti ja lääkitti Larvannon vihaasta ja loukattua sielua.

Tänä viikonloppuna me sitten kattottihin nua elokuvan kaks muuta osaa ja saatihin nähärä oikein kongreettiseti mihinkä hylijätyksi tulemisen peleko, torijuttu, kielletty ja tunnustamaton suuttumus, viha ja katkeruus johtaa. Tähtien sodassa nämä käsittelemättömät ja vallan saanehet tuntehet johti rakkauren kuolemahan ja vihan voittohon ja valtahan. Näillä hoitamattomilla tuntehilla oli kauhiat seuraukset.  

Mä opiin tästä elokuvasta sen, kuinka hyvä olis, jos lasten ja nuorten lähimmääset kattelis elokuvia niiren kans yhyres, ja antaas lasten ja nuorten kertua heille vapahasti elokuvan ja elämän herättämistä vaikeistakin tunteista. Näin toimien he saavat käsiteltyä tunteita turvallises ilimapiiris iliman rangaistuksen tai hylykäämisen pelekoa.

Kyllä mun otti sitten pattihin tänään, kun yritin saara yhteyksiä sairaalan labrahan. Vuosivuorelta terveyskeskuksehen yhteyren otto ja asioominen teherähän vaikiammaksi.

Puhelinluettelot on tänäpäivänä aivan mitättömiä mainospumaskia, mistei tavallisella älyllä varustettu kuolevaaneen löyrä, suurenkaan ettimisen jäläkihin, sitä mitä niistä pitääs jo vanhastansaki löytyä ja on löytynykkin aina ennen tätä hullua nykyaikaa. Ajattelin, jotta cooklestahan mä ettimäni tierot löyrän ja näpyttelin cooklen hakuriville Greytcityn terveyskeskus. Näyttöhön räpsähti monta maharollisuutta mun haulle, mutta mistään niistä ei löytyny sitä tärkiää labran puhelinnumeroa, jota molin vailla. Tai löytyyhän sieltä, mutta siihen numerohon ei kukaan vastannu vaikka mä soittelin siihen monen monituusta kertaa.

Lopulta mun alkas nousta hiivat hattuhun ja rupesin äyskimähän Anonyymille sitä, kuinka kauhiaksi tämä maailima olikaan menny. Terveyskeskukset ja sairaalat ilimoottaa kyllä netis, jotta non toiminnas, mutta puhelinnumeroota niiren toimipisteisihin on näistä ilimootuksista maharotoon löytää. Sanoon vielä Anonyymille, jotta tänäpäivänä vanhalla ihimisellä ei oo mitään maharollisuutta saara yhteyttä terveyskeskuksehen saatikka sairaalahan. Eihän vanhat eres tierä mistä niiren puhelinnumeroota vois eres hakia. Anonyymi sanoo mulle, jottei vanhat mitään puhelinluetteloota, eikä nettiä tarvitte puhelinnumerojen hakuhun, sitävartenhan niillon omaashoitajat. Sitten se otti läppärinsä ja cookletti mulle Aluesairaalan labran numeron.

Toivorikkahana rupesin sitten soittelemahan kyseisehen numerohon ja sain asiahani selevyyren. En kuitenkaan sellaasta selevyyttä, jolla olisin saanu asiani lopullisesti hoirettua. Vielä mun piti soitaa työterveytehen ja tilata aika lääkäriltä. Soitinkin sitten heti terveyskeskusken ajanvarauksehen, josta ystävällinen naisääni ilimootti, jotta mua ei eherittääsi ny palavelemahan, vaan mun pitääs jättää asiani ja sairauteni puhelinvastaajahan ja ne soittaas sitten takaasin, kun ehtiisivät. Ei siinä muuta kun esitin asiani puhelinvastaajalle ja jäin orottelemahan soittoa, jotta voisin saara asiani etehenpäin.

Aikojen kuluttua puhelin soi ja ystävällinen naisääni kysyy jotta mikä mullon hätänä, kun yritän soittaa terveyskeskusen ajanvarauksehen. Rupesin selevittämähän asiaani sillä seurauksella jotta ääni terveyskeskuksen ajanvaraukses hämmentyy ja kysyy multa, jotta mihinäköhän mun mainittema lääkäri mahtoo ottaa potilahia vastahan. Ny menin minäkin jo sekaasin ja rupesin änkyttämähän, jotta sielähän se läntisessä terveyskeskuksessa vastahanottua pitää. Kun olimma molemmat änkyttänehet ja selevittänenehet asiaa, mulle selevis, jotta molin soittanu terveyskeskuksen ajanvarauksehen ja mun pitääskin soittaa työterveyren ajanvarauksehen.

Saatuani tämän vikasoiton loppumahan otin kattelin työterveyren ajanvarauksen numeron ja soitin uurestansa samalle läntiselle terveysasemalle, kun aikaasemminkin. Nyt puhelu vain ohojautui toisehen kerroksehen samas  taloos, jossa läntinen terveysasema ja myös työterveys sijaattoo.

Työterveyren ajanvarauksesta vastas tympiä naisääni, joka mun asian kuultuani käski mun ottamahan puhelimella yhteyttä lääkärihini. Mun asia ei kuulemma mitään vastahanottoaikoja tarvinnu. Molin asiaani ajaessani ehtiny päästä erohon suurimmasta kiukusta, mutta senverran mun sielunrekkaloihin oli jääny kiusahengen rippehiä, jotta rupesin jututtamahan tätä työhönsä tympääntynyttä ja ilimeisen nopiasti musta erohon pyrkivää naisihimistä pyynnööllä ja asioolla, joilla mun ei olisi olenkaan tarvinnu sitä kiusata. Niin se joutuu luettelemahan mulle monet puhelinnumerot ja osoottehet, koska mua harmitti sen töykeys. Niinhän ne vanhat tapaa sanua, jotta kiusaa son pienikin kiusa.

Jos jollekulle ei ny vielä tullu seleväksi mikä mua riepoo suhtees terveyskeskuksihin ja sairaaloihin sanon sen vielä selkokielellä:

Ensinnäkin: Mä haluan saara ystävällistä ja auttamishenkistä palavelua, kun jourun turvautumahan julukisen terveyrenhuollon palveluihin. Nykyynen palvelun taso on liian usein töykiää ja epäystävällistä.

Toiseksi: Julukisen terveyrenhuollon kannattaas ny vakavasti miettiä sitä, miksei ne saa ihimisiä hoirettua lain määräämien aikarajojen sisällä, vaikka niillon isoot ja hienot kallihilla rahalla rakennetut rakennukset ja laittehet käytettävisnänsä. Laitetahanko kaikki se raha, mikä terveyrenhuoltohon investoirahan komioohin rakennuksihin laarukkaan hoiron kustannuksella? Vai eikö ookkin niin, jotta oikianlaisehen työasenteesehen ja ystävällisyytehen ei tarvita rahaa, vaan oikiaa työasennetta.

Kolomanneksi: Mä arvostelen ja kritisoon sitä, että esim. Greatcityn uusi hiano läntinen terveysasema on käytös maksimissansa 8 tuntia vuorokaures ja jos oikeen tarkkahan lasketahan mahtaako olla eres sitä. Tällaasten miljoonarakennusten pitääs olla käytös ympäri vuorokauren, jotta saataas asiakkahat hoirettua lain vaatimis puittehis.

Nelijänneksi: Mahtaako terveyrenhuollon henkilökunnan asentehis olla jotain pahasti vialla, kun niiren pitää aina ja alavarihinsa rääkyä rahapulaa aivan samoon kun kaikilla muillakin julukisen sektorin palavelualoolla teherähän.

Nimittäin jos mä olisin hoitanu työni niin tympiästi, happamasti, asentehellisesti ja rakkaurettomasti, kun koen suurimman osan julukisen terveyrenhuollon työntekijööstä sen tekevän, mä saisin pelijätä joka kerta ulos mennessäni, jotta mun kasvatustyön herelmät kamppaa mun katuhun ja potkii mun hengiltä maksaen näin potut pottuuna.

 Silloon tietää tullehensa vanhaksi, kun nuori lääkäri rupiaa neuvomahan vastahanotolla, jotta teirän ikääsen ihimisen pitääs jo ruveta olemehan varovaanen lääkehien kans, kun lääkkehet vaikuttaa vanhahan ihimisehen erilailla, kun nuorehen.

Molin lääkäris uusimas reseptiäni ja lääkäri sattuu olemahan mulle ennestänsä tuntematoon, erikoislääkäriksi "praktiseeraava" nuorimies. Ei  mikään poijankloppi, mutta jossakin 40-vuoren korvilla, ja mun näkökulumasta kattoen nuori ihiminen, jonka äitee mä olisin voinu olla.

Kun soli sanonu mulle nua varootuksen sanat, se piti vielä pitkän esitelmän siitä, mitä kaikkia kauhioota oirehia lääkkehet vois mulle aiheuttaa, jos mä en rupiaas jo täs vaihees pienentämähän annoksia joirenkin lääkkeireni kohoralla. Lisäksi mä sain kuulla, jotta 60-vuotias on jo niin vanha, jotta sen aineenvaihrunta ei pelaa enää niinku nuorella, joten lääkkeiren haitat rupiaas korostumahan näin vanhuuren kynnyksellä. Mun pitää ny täs korostaa, jotta mä en oo täyttäny vielä tuota maakista 60-vuotta jolloon ihiminen tämän lääkärin mukahan alkaa olla vanha.

Kun mä täytin 50-vuotta kaikki sanoo mulle, kuinka nuori mä olin ja kuinka ihminen on parhaimmillansa justihin tuas iäs ja jotta itte asias elämä alkaa vasta 50-vuotiahana. Mä en tuolloon 50-vuotispäivää viettäessäni kokenu itteäni mitenkään uuren ihanan elämän kynnykselle saapuneheksi naiseksi. Samaa mieltä oli mun työsopimuksen irti sanonu maallinen savimajani.  Koko vuosikymmen 50-vuoresta tähän päivähän saakka elämä on ollu pelekkää sairastamista.

Moon aina ollu hyvin realistinen mitä ikääntymisehen tuloo.  Moon ennemminki ollu erellä aikaani orottamas uutta ikäkriisä, kun oon saanu vanhan kriisin käsiteltyä. Mulle on moni sanonukki, jotta mä vouhotan liikaa vanhenemisesta, enkä muista elää sitä päivää, joka kulloonkin on käsillä.  Saattaa se tietysti olla niinkin, jotta mä oon liikaa kallellani vanhuutehen. Mä oon kuitenkin erelleen vankasti sitä mieltä, jotta ihimisen on hyvä varautua ennalta tulevaisuutehen, jottei se tuu sitten ikävänä yllätyksenä, niinku moon monasti nähäny sen vanhoolle tulevan.

Lääkäri puhues mulle kun vanhalle ihimiselle ainakin mä hämmennyyn melekolailla. Jotenkin asia tuli niin kongreettiseksi, kun kuuli sen lääkärin suusta. Mä tosiaan tajusin siinä vastahanotolla istuesnani, jotta tairan tosiaan olla vanha, kun lääkäri sen mulle kerran sanoo. Lapsilla pv-koris on ollu tapana sanua mulle jo vuosia, jotta moon vanha. Lasten suusta kuultuna vanhaksi nimittelemine on tuntunu jotenkin "pehemiältä", kun tietää lasten ajattelevan mun ikää omasta 3-6-vuoren perspektiivistänsä. Toisin on kun kuuloo saman asian lääkärin suusta. Siinä menöö hilijaaseksi innokkainkin nuoruusintoilija. Lopuuksi se lääkäri vakuutti mulle, jotta hän ei taharo pelootella eikä loukata mua, mutta hän kokee, jotta hänen lääkärin velevollisuutensa on informoira mua vanhuutehen liittyvistä lääkittemisongelmista.

Nyt ajatteletta varmahan jotta mä verin hernehen nenähäni kun lääkäri näin suorahan sanoo mulle, jotta moon vanha. Nyt kyllä erehryttä, ensi hämmingistä selevittyäni mua alkas huvittamahan koko juttu. Omaahyvääsenä ja omasta mielestäni aina oikias olevana ihimisenä molin oikeen mielisnäni, jotta lasten lisäksi oikia asiallinen lääkäri kertoo mulle, jotta molin jo vanha ihminen. Lisäksi moon ny asiaa ajateluani tullu siihen tuloksehen, jotta tairankin kääntää kelekkani, mitä vanhuutehen tuloo. Mä täytän tänävuonna 60-vuotta ja mullon sellaanen kutina, jotta se elämä taitaakin alakaa vasta 60-vuotiahan. 

 Erellisen postaukseni kommenttilooras JERIKONRUUSU kertoi postauksestani, jonka nimi on "Irene bilettää." Hän kertoo, että palaa usei lukemahan sitä, kun haluaa iloa elämähänsä.  Mä kävin ittekin lukemas sen uurestansa, kun olin tykkänään unohtanu sen sisällön. Tarinaa lukies mä koin ahaa elämyksen, jonka seurauksena sain vastauksen yhtehen mieltäni kauan vaivanneesehen kysymyksehen, nimittäin siihen, jotta mikä siinä mahtaa olla, kun mullei tapahru enää mitään jännää ja hauskaa minkä kustannuksella vois tuora piristystä ja iloa omahan ja muirenkin elämähän. 

Mulle on selevinny syy hauskuuren loppumisehe. Syy on siinä, jotta aina kun mulla on hauskaa, mä huomaan jotta joku ihiminen vetää hernehen nenähän mun hauskanpirostani. Mä oon tyrkkääntyny ihimisten hapannaamaasuutehen, joten oon päättäny pysy maharollisimman palijon nelijän seinän sisällä kutomas ja parsimas sukkia, niin ku kaikkien ittiänsä kunnioottavien mummuihimisten oletetahankin tekevän. Kutomises ja parsimises ei oo mitään pahaa, päin vastoon kutominen pitää ihimisen pois monesta pahasta. kotona könnies huomaa, jotta yksin olles ei tosiaan tapahru mitään järisyttävää. Kaikki päivät on toistensa kaltaasia jokaasta tuntia myören. Ei oo mitään järkiä kirijoottaa samanlaasta lokiläppää joka päivä, ei sellaasta kukaan viitti lukia. 

Kun mä kattelen elämääni taaksepäin, mä huomaan ruvenneeni tekemähän harrastuksissani sellaasia valintoja jokka johorattaa mua tukevasti ja turvallisesti hautahan. Tällaanen esimerkki vanhuutta ja hautaa kohti johtavasta valinnasta vois olla kuolinvaatekurssille ilimoottautuminen.  Mä en ny kuitenkaan rupia spekuloomahan tätä asiaa enempää, vaan annan tämän valaistumisen kokemuksen jäärä hilloontumahan mietintämyssyhyn. Kun ajatus on aikansa muhinu mun nupis, mä voin huomata jonakin päivänä, jotta moon ruvennu alitajuusesti tekemähän elämässäni sellaasia valintoja, jokka johorattaa mun poispäin elämän loppumismiettehistä ja mä löyrän taas elämähäni naurun ja ilon. Sitä aikaa orotelles.

Sen ny kuitenkin vielä sanon, jotta mun luovuuteni erellytys on se, jotta mä käyn ulukona kokemas ja näkemäs. Kokeminen ja näkeminen on erellytys mun jutuulle. 

 Vuosi 2011 on vaipunu hautahan ja uusi vuosi 2012 on nähäny päivänvalon, kuin vastasyntyny ihimislapsi ainakin. Tästä saankin oivan aasinsillan syntymisen ihimeesehen. Vuosi 2011 päätty meirän perhekunnan osalta ihanasti pienen tytön syntymähän Esikoisen perheesehen. Tytteli syntyi joulukuun puolessa välissä ja sai jo heti syntymän jäläkihin oikian nimen, joka sille oli ajateltuna jo etukätehen, niinku Larvannollekkin aikanansa.  Esikoonen ei pihtaa lastensa nimiä kastepäivähän saakka. Larvanto joka syntyy Ruottissa 13-vuotta sitten sai nimen jo synnärillä. Ei minkään hätäkastehen takia, vaan ihan sen takia, jotta Ruottissa on äiriillä ja isillä sellaanen tapa.  

Mä kutsun uurenuutukaasta neitua täällä lokillani Mökkyrämummoksi, niin kauan, kun se neiron tunteita ajatellen on sopivaa. Mökkyrämummo vieraali jouluaattona Mummin ja Faarin luona. Kyllä oli taas ihanaa pitää pientä tuhisevaa " ässänväärää " sylissä. Neito oli niin kiltti ja hyvin käyttäytyvä, että ihimetellä täytyy. Nukkuu yönsäkin niin hyvin, ettei mummikaan heränny kertaakaan yön aikana.

Meillä on ollu pientä ongelmaa  Larvannon kans siitä, miten Mökkyrämummo saa kutsua Anonyymiä. Larvanto on nimittäin aina kutsunu paappaa Anonyymiksi, koska sen mielehen ei tullukaan pienenä poikana että Anonyymi olis nimeltänsä joku muu kuin Anonyymi. Tästä johtuen se luuli pitkään jotta kaikkien lasten iso-isien nimi on Anonyymi.

Kävimmä Larvannon kans keskustelun siitä, voiko Mökkyrämummo kutsua Faaria Anonyymiksi, vai eikö. Larvanto oli sitä mieltä, jotta Mökkyrämummo saa keksiä Anonyymille uuren nimen, koska Anonyymi on vain hänelle Anonyymi. Ilimas oli havaittavis pikkuusta harmitusta Mökkyrämummon syntymän johorosta, joten totesimma Anonyymin kans, jotta Larvanto saa säilyttää omistusoikeuren Anonyymi nimehen ja Mökkyrämummo saa keksiä Faarille omanlaisensa kutsumanimi. Mä oon ny kuitenkin päättäny kutsua Anonyymiä Faariksi Mökkyrämummon aikana. Saa ny nähärä, millä nimellä Mökkyrämummo alkaa iso-isäänsä kutsumahan, ettei vain alkaasi Larvannon mallin mukahan kutsua Anonyymiksi.  

 Moon palannu taas eetterihin pienen huilaamisen jäläkihin. Eniten mun lokin avaamisehen vaikutti lukijani Eijan pyyntö saara mun lokin salasana, jotta hän vois lukia sitä, kun hän tykkää mun tarinoosta. Molin päättäny haurata hilijaisuures koko lokini, mutta ajattelin Eijan pyynnön saatuani, jotta jos Suomes on yksikin ihiminen joka vilipittömästi haluaa lukia mun tarinoota, niin tottahan moon sen velekaa  uskolliselle lukijalleni. Samalla päätin, jotta  avaan lokini myös muittenkin ystävieni luettavaksi.

Mullon ny kuitenkin yksi sääntö  täällä lokillani: Jos sä ystäväni Pohojalaasen sivuulla vieraillessas  tuut tiiraamahan mun juttuja "ketunhäntä kainalos", ja "paha mieles", niin mä KÄSKEN sua pysymähän pois mun sivuultani! Mä tierän, jotta näitä "ketunhäntä kainalos" mun sivuulla urkkimas kävijöötä ei oo palijon, ja jos moon oikeen rehellinen niin kerron, jotta "vilipillisiä" lokilukijoota on vain yksi. Mä tunnen tämän ihimisen nimeltä, ja mä tierän sen asuinpaikan. Tälle yhyrelle ihmiselle mä sanon, jotta jos sä vielä kerran tuut pahat mieles mun lokille, tait manipuloot mun omaaseni mua vastahan, mä taion sun SAMMAKOKSI samalla lailla ku mones sarus on pahat ihimiset taiottu. Sä, "Vilipillinen ja pahansuopa ihiminen", älä aliarvioi mua!  Moon oppinu tuntemahan sun ajatukses ja taipumukses pahan levittämisehen ympärilles.  Mä tunnen sun sielus ja ajatukses ja mä tuun toristamahan sulle tarpeen vaaties, jotta mun kärsivällisyys sun suhtehen on loppu. Mä sanon sulle nyt ja täs, jotta mei olla enää kaveria keskenämme, sä oot pettäny mun luottamukseni ja meirän suhure on loppu. 

Mä toivotan kaikki vanhat ystäväni tervetulleheksi lukemahan mun lokia huumorin pilike silimäkulumas ja syrämellisin aikein.

Rakkaurella Irene