|
|
10.05.2012 - 16:20
Pieni vihainen mumma oli ylittämässä suojatietä Espoon Ikean kohdalla, kun suojatietä lähestyvän auton musta kuljettaja alkoi väännellä mummalle naamaansa niin, että mumma tajus kuskin kiroilevan häntä ja sitä, että hän oli lähtenyt ylittämään suojatietä niin, että tämä joutui polkaisemaan jarrua ja hidastamaan vauhtiaan päästääkseen mumman ylittämään esteettömästi suojatien.
Mummalla kihahtivat hiivat päässään olevaan olemattomaan hattuun, kun hän tajusi joutuneensa mustan miehen agression kohteeksi omassa, sotaveteraanien ja sodassa kaatuneiden maamiestensä kalliilla verellä lunastamassa, synnyinmaassaan. Mumma kuitenkin jatkoi suojatien ylittämistä pitäen tiukasti mielessään sen, että Suomessa mustalle ihmiselle ei saa olla vihainen, eikä hänelle sovi näyttää omaa vihaisuuttaan, koska se tulkittaisiin rasistiseksi käytökseksi ja vihaksi mustia ihmisiä kohtaan.
Musta kroileva mies ohjasi autonsa pysähtymättä mumman selän takaa niin, että mumman vaalean popliinitakin helmat hulmusivat aurinkoisessa myöhäisen iltapäivän tuulessa.
Mustan miehen vanavedessä mumman ylittämää suojatietä lähestyi nyt toinen auto, jota ohjasti valkoinen mies. Tämä rastalettinen "hippijäljitelmä" alkoi ilvehtiä mummalle vihaisesti, kuin naima kaveria kaipaava kiihottunut Tarzan.
Valkosen Tarzanin naamanvääntöä ja agressiivista ilmehdintää mumman päivän aikana liian monta kertaa liian kireälle kiusatut hermot eivät enää kestäneet. Mumma hidasti vauhtiaan ja tuijotti valkoista Tarzania tiukasti silmiin. Kun tuijotusta oli kestänyt muutaman hetken mumma väänsi naamansa tuhannelle vihaiselle kurtulle ja livautti itselleenkin yllätyksenä keskisormen pystyyn.
Tilanne oli ohi muutamassa sekunnissa ja mumman mielessä ehti risteillä tuhat ajatusta omasta huonosta käytöksestä. Päästyään suojatien yli mumma analysoi mielessään mustan ja valkoisen miehen aiheuttamaa tunneryöppyä sielussaan. Kumpainenkaan miehistä ei varmaan osannut ajatella mitkä mustat mömmöt pikkuisen mumman sielun peräkamarista he käytöksellään nostivat pintaan.
Jos mumma tuossa suojatien ylityksessä olisi tehnyt kaiken sen, mitä hän olisi halunnut tehdä, tullessaan väärin kohdelluksi asiassa, josta suomalaisissa lakikirjoissa oli olemassa mustaa valkoisella, olisi paikalla nähty poikkitaiteellinen puna-musta-valkoinen taideteos, josta olisi puhuttu pitkään.
Onneksi mummalla ei kuitenkaan ollut Karate Kidin voimia, eikä mukanaan mitään kättä pidempää, jos ei Itellan myymällä kirjekyyhky heijastimella koristettua reppua ja Pentikin vaaleanpunaisella puisella sydänheijastimella varustettua pyörälaukkua lasketa aseiksi.
Mumman kävellessä kohti bussipysäkkiä odottamaan paikallisbussia, joka kyyditsisi hänet määränpäähän lapsen lapsensa luokse, hänen mieleensä muistui tapaus kotikaupungista.
Mumma oli ollut kävelemässä yhdistettyä pyörä- ja kävelytietä kohti kotiaan. Kotimatkallaan hän joutui ylittämään suojatien, jonka edessä oli korotukset hidastamassa autoilijoiden vauhtia ennen suojatietä. Mumma oli ollut puolessa välissä suojatietä, kun suojatien eteen oli ajanut autollaan nuori mies, joka oli närkästynyt mumman suojatien ylityksestä niin, että oli avannut auton sivuikkunan ja alkanut rähistä mummalle siitä, että tämä oli tullut kävellen kolmion takaa etuajo-oiketetulle tielle ja estänyt näin nuoren miehen hyvin sujunutta matkantekoa.
Kun mumma viimein pääsi paikallisbussiin hänen tunteensa alkoivat tasoittua. Vielä hänellä oli kuitenkin sen verran agressiota verenkierrossaan, että hän kolautti bussirahat kuskina olleen mustan miehen eteen luvattoman kovaäänisesti. Tätä tekoaan mumma katui heti, kun pääsi istumaan omalle paikalleen bussiin.
Matkan aikana mumman tunnekuohu tasaantui ja hän mietti kuinka paljon vihaa, agressiota ja kaikkea muuta mustaa voi kätkeyty niin kiltin ja pienen mumman sieluun, kuin hän koki olevansa. Tuo vihan tunne, jonka mumma jo oli ajatellut hallitsevansa niin hyvin, oli taas kerran yllättänyt hänet kesken tien ylityksen. Bussin istuimella istuessaan mumma tajusi, kuinka vaarallisia väsyneet, tressaantuneet ja ärtyneet ihmiset ovatkaan toinen toisilleen, olivat he sitten mustia tai valkoisia, nuoria tai vanhoja. Sama musta tunnekuohu asui kaikkien rotujen sieluissa odotellemassa sopivaa hetkeä päästäkseen aiheuttamaan vahinkoa ja pahaa mieltä lähimmäisilleen.
Soittaessaan lapsenlapsensa ovikelloa ja oven auetessa mumma huomasi heti, että häntä vastassa oli vihainen, väsynyt ja nälkäinen nuorimies. Seistessään siinä kynnyksellä vastatusten lapsenlapsensa kanssa mumma pystyi työntämään oman kiukkunsa ja vihansa syrjään ja alkoi kysellä nuoren miehen pahantuulisuuden syitä. Kun mumma ja lapsenlapsi olivat vaihtaneet kuulumiset he tulivat yhdessä siihen tulokseen, että heillä molemmilla oli ollut huono päivä sillä erotuksella, että nuoren miehen päivä oli ollut hänen omien sanojensa mukaan huonopi kuin mumman.
Illalla nukkumaan mennessään mumma ei kuitenkaan voinut olla tuntematta hyvää mieltä siitä, että hän oli kuitenkin näyttänyt keskisormeaan "jäljitelmähipille" ja saanut näin näytettyä miehelle, että mummasta löytyi tarvittaessa kyllä "munaa", niinkuin nuoret ihmiset asian ilmaisevat.
·
26.04.2012 - 15:31
Tänään mulla on eläkepäivä. Muutaman vuoden tauon jälkeen kiipesin taas viime sunnuntaina kuntopyörän selkään. Mä olen katsellut inhoten kuntopyörää, ja ihmetellyt kuinka Mies jaksaa nousta sen selkään joka jumalan päivä aina kun naapurin seinäkello lyö yhden lyönnin, ja veivata sitä niin kauan, että samaisen naapurin kello lyö kaksi kertaa.
Mun mielestä kuntopyörän polkeminen on tysää hommaa. Aikaisemnpina vuosina mä olen katsellut polkemisen aikana Kauniita ja Rohkeita, laulanut virsiä, tai lukenut jotakin kirjaa. Musiikin kuuntelu on ollut myös mielekästä oheis toimintaa pyörää polkiessa ja se antaa uskomattoman paljon potkua polkemis rytmiin.
Tänään valistsin oheis toiminnaksi musiikkia. Lykkäsin läppärin cd-koteloon "Hits of ..... 65 +66. Kaikki ne jotka ovat eläneet elämänsä, ehkä parasta aikaa '60-luvun puolessa välissä, tietävät minkälaisia kiksejä 60-luvun musiikki voi tuota aikaa eläneelle antaa.
http://youtu.be/MHF558u6Q_8
Tämän linkin takaa löytyy ensimmäinen kappale, joka aloitti polku sessioni. Kappale on SamThe Sam & The Pharuohs
ja "Wooly Bully." Kappale antaa sopivasti potkua sykkeen nostatukseen. Veivasinkin pyörää kivoissa tunnelmissa, musiikin tahdissa niin, että syke löi parhaimmillaan 140 kertaa minuutissa. Siinä polkemisen ilon tiimellyksessä kroppa alkoi kivasti lämmetä ja pikkuinen hiki nousta pintaan. Koska mulla oli tarkoitus saada oikein kunnon hiki, nostin pyörän vastusta ja "Wooly Bully" vaihtui uudeksi kappaleeksi. Tällä kertaa ääneen pääsi Vanha Pieru Töönörin Tiina kappaleellaan River deep mountain high.
http://youtu.be/oimpmGmsIGk
Tiina sai sykkeeni nousemaan 175 kertaan minuutissa. Ei mikään ihme, sen verran dynamiittia tuossa Tiinan ja Ilkeä Iken kappaleessa on. Nyt mä hikoilin, kuin painoa pudottava urheilija sauanan lauteilla sopivaa kisapainoa tavoitellessaan.
Onneksi cd:stä alkoikin kappale, joka toi mieleen lavatanssi ajat, suomen valoisat kesäyöt ja sen tuntemattoman nuoren miehen jonka kanssa tanssittiin hitaita mitään toisillemme virkkamatta, mutti silti niin lähekkäin, niin lähekkäin.
http://youtu.be/9B8k3wzHUvE
A Groovy kind of love tasoitti sykkeen takaisin alempiin lukemiin, ja läppärissä soiva levy vaihtoi raitaa vauhdikkampaan menoon. Ilmoille kajahti Them yhtyeen kappale Here cams The night. Tämä rautalanka musiikki tempaisi polkijan jo niin hurjiin tunnelmiin, että oli pakko nostaa kädet ylös ja yhtyä railakkaaseen menoon. Käsien ylös nostaminen sai aikaan sen, että syke pomppasi suoraan 179 kertaan minuutissa. Kappaleen loputtua ymmärsin laskea "mopon nokan" takaisin maahan ja hillitä kiihkeää menoani. Tajusin, ettei reilusti ylipainoisen, kuusikymppisen ja huonokuntoisen mummelin kannata "keulia" niin, että liikunnan riemun päätteeksi saa sydäninfraktin ja päätyy sairaalaan teho-osastolle.
http://youtu.be/kWNPPmBa7HA
Niin vastenmieliseltä, kuin polkemisen aloittaminen tuntui, niin sitä iloisempi oli mieli, kun 35 minuutin sessio oli ohi. Hiki virtasi noroina pitkin ihoa. Heitin pyyhelliinan kaulani ympärille ja hain pesuainesuhke pullon ja pyyhkeen ja pesin pyörän puhtaaksi pölyn, miehen- ja oman hien aiheuttamasta mössöstä, hiki ja huonepöly kun yhdessä kuoruttavat pyörän aikamoisella lika kerroksella.
Tuo 35 minuuttia kulutti 340 kcal ja matkaa matkamittariin tuli liki 15 km. Tähän kun yhdistää vielä tunnin nuuskuttelulenkki Allin kanssa, niin liikuntaa on tullu tälle päivälle ihan kiitettävästi. Suosittelen kaikille lukijoillekkin kuntoilua lempimusiikin ryydittämänä. Musiikin tahdissa liikkumista kun voi harrastaa missä liikuntalajissa tahansa. Kävely oli aikaisemmin mun lempilaji, ja kävelyä voi vauhdittaa omalla lempimusiikilla, kun hankkii hyvät korvalaput ja pattereilla toimivan musiikkia toistavan laitteen. Musiikki ja liikunta hoitavat ja virkistävät myös sielua yhdessä nautittuna. Joten siitä vain harrastamaan.
Edit: Katselin tässä just P.S ohjelmaa, jossa juontajat Marja Hintikka kertoi, että ihminen muistaa läpi elämän sen musiikin, jota soitettiin silloin, kun hän sai eniten seksiä. Pertti Salovaara sanoi kokevansa asian samoin, mutta liitti muistettavaan musiikkin erityisesti sen iän, jolloin nuori kokee elämässään jotain mullistavaa ja ennen kokematonta. Tällainen aika nuoren elämässä sijoittuu teini-ikään ja kotoa irtautumiseen. Mä allekirjoitan Salovaaran mielipiteen, koska mulla ei ollut minkään näköistä seksi elämää vielä '60-luvun puolessa välissä. Tuolloin mun elämään sijoittuu murrosiän alkaminen ja kotoa itsenäistyminen, ja silloin soitettu musiikki on mulle ehkä kaikkein merkittävintä ja tunteita herättävintä.
23.04.2012 - 17:48
Mies sai päähänsä laittaa Allille oman hiekkalaatikon terassille. Tämän hiekkalaatikko idean Miehelle antoi Alli omalla koiramasella tavallaan. Olen joskus maininnut, että Alli on koira, joka rakastaa kaivamista ja luun piilotamista. Terassimme on niin katettu, että Allin koiran tarpeet eivät tule tyydytetyksi takappihallamme.
Hiekkalaatikon rakennusprojekti alkoi siitä, että Mies suunnitteli terassin ympärille aidan, jonka materiaaliksi hän valitsi puisia köynnöskukkaritilöitä. Minä olisin halunnut terassin ympärille vihreän verkkoaidan, samanlaisen, kun olin Allin kanssa lenkkeillessäni huomannut monen koiranomistajan pihassa, mutta Mies torppasi ehdotukseni sanomalla, ettei hän halua nauttia kesästä istumalla kanakopin näköiseksi aidatulla terassilla. Olen jo oppinut 40-vuoden aikana, että kaikkein vähimmällä pääsen, kun annan miehen toteuttaa unelmansa haluamallaan tavalla. Vähän kyllä ajattelin, että minkähän näköisen rysän hän köynnöskasviritilöillä saa aikaiseksi, mutta päätin katsoa mitä tulema pitää.
Mies aloitti aidan rakentamisen pyöräilemällä ympäri kaupunkia hankkimassa sopivia tykötarpeita aitaa varten. Iltaa kohti tultaessa Miehen naama alkoi synketä pilvisen, ukkosta lupailevan kesätaivaan lailla. Kysyin syytä harmitukseen ja sain kuulla kuinka huonosti varustettuja kaikki kaupunkimme rauta- ja puutavarakaupat olivat. Sopivaa materiaalia, kun ei löytynyt oikein mistään.
Pyöräiltyään vielä toisenkin päivän ympäri kaupunkia, Mies lopulta päätyi tavaratalo "Honkkariin", josta hän oli löytänyt kaikki tarvitsemansa materiaalit. Loppupäivän sain kuunnella luentoa nettikaupan erinomaisuudesta verrattuna nykyaikaisen kivijalkaliikkeen antiin. Sovimmekin yhdessä, että seuraavalla kerralla hän suunnittelee projktinsa hyvissä ajoin ennen sen alkamispäivää, ja tilaa materiaalit nettikaupasta.
Miehen päästyä alkuun aidan rakennus puuhissa aita tulikin valmiiksi yllättävän nopeasti. Tosin mies ei itse ollut tulokseen aivan tyytyväinen, vaan hänen piti purkaa pari kohtaa aidasta ja rakentaa ne uudelleen. Ihmettelin ääneen moista tarkkuutta työn jäljen suhteen. Yleensä meillä on ollut sääntö, että jos minä hyväksyn hänen työnsä jäljen se on silloin hyvä. Mies perusteli tarkan työn jälkeä sillä että Metallimies, meidän vävymme, saattaisi huomata virheet ja huomauttaa niistä hänelle.
Kun aita oli valmis alkoi Allin hiekkalaatikon rakennus. Hiekkalaatikko kohosikin paikalleen ennätys ajassa, ja sitä päästiin kokeilemaan jo samana päivänä. Alli kuoputteli laatikossaan innolla ja työnsi kuononsa syvälle hiekkaan. Sitten se pärskäytti kuononsa ylös ilmaan niin, että hiekka pöllysi ympäri terassia. Miehen antaman luun Alli kaivoi minulta lupaa kysymättä kukkapenkkiini ja hautasin sen huolella sinne.
Illalla Mies alkoi kaataa Allin laatikosta yli jäänytt hiekkaa saman kukkapenkin juurelle, mihin Alli oli luunsa kaivanut. Miehen puuhat huomatessaan Alli hermostui silmin nähden, ja yritti estää Miehen aikeet. Kielsin Miestä "kiusaamasta " pientä koiraa.
Miehen jätetty kukkapenkin rauhaan, Alli meni kätkölleen ja kaivoi luun maasta, kantoi sen sisälle yläkertaan vierassänkyyn piiloon, jossa luu sai olla rauhassa yön yli. Aamulla se haki luun vierassängystä, kantoi sen Miehen sille rakentamaan hiekkalaatikkoon ja kaivoi sinne piiloon.
Että aita ja hiekkalaatikko projekti ei olisi tullut Miehelle liian helpoksi, hän pudotti vahingossa ruskeaa petsiä sislätävän purkin terassin lattialle, sillä seurauksella, että Meillä on nyt ruskeaksi petsattu uuden uutukaiselta näyttävä terassi.
19.04.2012 - 17:27
Rakas "AILI"
Olen oikein iloisesti yllättynyt siitä, että joku uskaltaa joskus kyseenalaistaa minunkin voimakkaita ja kiveen hakatuilta tuntuvia mielipiteitäni.
Pyrin nyt vastaamaan kommenttiisi ilman suurta tunnetta ja niihin tosiasioihin nojaten, joita elämä on minulle opettanut.
Ensimmäisenä asiana haluan oikaista olettamuksesi siitä, että olisin kateellinen rikkaille ja minua paremmin toimeen tuleville. Jos "muut köyhät ihmiset", kuin minä karehtivat niitä, joilla on paljon rahaa ja omaisuutta, ei minua voi leimata kateelliseksi sen perusteella.
Itse asiassa maailmasta saa hakemalla hakea ihmistä, joka olisi minua valmiimpi antamaan rahansa ja omaisuutensa niille, jotka sitä oikeasti tarvitsevat. Minä kun en koskaan ole ollut "kiiltävän perään." Minua ahdistaa ja kauhistuttaa kaikki suuri, komea ja loistokas, varsinkin jos tuo kaikki laskettaisiin minun harteilleni ja vastuulleni. En esimerkiksi halua asua omakotitalossa siksi, että koen sen minulle liian vaikeasti hoidettavaksi asumismuodoksi. Se on yksi syy siihen, miksi en esimerkiski lottoa.
Toiseksi olen kanssasi aivan samaa mieltä siitä, että "Meidän Nalle" saa pitää kartanonsa, rahansa ja kaiken muunkin maallisen hyvän, minkä hän on onnistunut rehellisellä työllä, muitten ihmisten oikeuksia polkematta ja omia voimiaan säästämättä taskuihinsa ja rahasäilöönsä haalimaan.
Minä en myöskään ole sanonut, että rikkaat eivät saisi matkustella. Minä kerroin mielestäni hauskan tarinan siitä, kuinka kartanoiden ja rikkaiden lapsetkin haluaisivat, edes joskus, elää normaalin köyhän, tai edes kaulusköyhällistön lapsen elämää. Mutta vanhempien yhteiskunnallinen status ja oman yhteiskuntaluokan joustamattomuus tekevät sen jo lapsillekkin mahdottomaksi. Minä nimittäin olisin sydämestäni toivonut että "Pieni aatelinen" olisi päässyt Klippulaan tavallisten lasten seuraan nauttimaan suomen kesästä ja sen tarjoamista antimista, jotka ovat kaikille ihmisille rotuun, uskontoon, tai varallisuuteen katsomatta ilmaisia. Lapsia hoitaneena vanhan liiton lastenhoitajana uskon, että varakkiden ja rikkaiden perheiden lapsille tekisi hyvää elää ja nähdä ympärillään ihmispopulaation enemmistön elämäntapaa.
Kolmantena otan käsittelyyn vättämäsi jonka lainaan kommentistasi sanasta sanaan: "Ihminen kun voi opiskella kunnolla ja hommata kunnon työt, jos rikkaaksi aikoo."
Rakas Aili! Kerroppa minulle minkälaista on KUNNON OPISKELU? Ja KUNNON TYÖ? Väittämästäsi teen sen johtopäätöksen, että "kunnon opiskelu" ja "kunnon työ" ovat sellaisia töitä ja sellaista opiskelua, joka on arvoltaan parempaa, kuin ne halveksitut "paskaduunit" joita suomalaisetkaan eivät enää halua tehdä. Työtä ja opiskelua arvottaessasi et ole kyllä johdonmukaisen demokraattinen ja humaani ihminen, koska sinulla tuntuu olevan käsitys, että työt voidaan jakaa kunnollisiin, hyviin ja arvostettuihin, sekä halveksittuihin, raskaisiin, likaisiin ja inhottaviin.
Minä olen koko elämäni ajan arvostanut kaikkia töitä, joita minulle on tarjottu. En ole elämässäni koskaan ollut päivääkään työttömänä. Aina työttömyyden, köyhyyden, tai puutteen uhatessa olen hakenut työtä, oli se sitten minkälaista hyvänsä, kunhan se on ollut rehellistä ja lain sallimaa. Ainut työ josta olisin kieltäytynyt silmää räpäyttämättä, olisi ollut prostituoidun ammatti. Sen suhteen, etten ole koskaan joutunut turvautumaan maailman vanhimpaan ammattiin, osaan olla nöyrä, koska en kaikesta huolimatta ole vielä koskaan joutunut niin ahtaalle ja vaikesti selvitettävään elämäntilanteeseen, että olisin ollut pakotettu siihen. Niitäkin ihmisiä maailmasta löytyy, jotka siihen ovat tahtomattaan joutuneet. Viittaan nyt ihmiskauppaan, jopa lapsikauppaan, jota maailmassa on aina esiintynyt niin paljon, ettei sitä asiaa uskalla edes koko sen kirjossa loppuun saakka ajatella.
Sanot, että saat itse ainoastaa sairaseläkettä, mutta elämä on avartanut silmäsi niin, että osaat ajatella asioita laajasti, jopa laajemmin kuin minä.
Et kerro, menneestä elämästäsi mitään, joten en voi arvostella sitä, miten elämä on silmäsi koko maailman hyvinvoinni ja kurjuuden näkemiselle avannut, mutta kuvauksesi perusteella uskallan taas tehdä sen päätelmän, että elämäsi on ollut tasaista ja sujunut suunnitelmiesi mukaan, ilman mitään suurempaa dramatiikkaa, tai pahoinvointia.
En myöskään tiedä minkä suuruinen sairauseläkkeesi on, ilmeisesti ei pieni, koska mainitset vain sairauseläkkeen. Oikeasti köyhällä ihmisellä on aina tapana korostaa eläkkeensä pienuutta.
Sairauseläke ei tee ihmisetä vielä köyhää, eikä syrjäytynyttä. Suomenkin kokoisessa maassa maksetaan uskomattoman suuria sairauseläkkeitä, leskeneläkkeitä ja vanhuuseläkkeitä, joten eläkkeellä oleminen ei vielä kerro hyvinvoinnistasi, tai pahoinvoinnistasi mitään.
Kysyt, miksi hyvin tienaavien rahat pitäisi jakaa köyhille.
Vastaan, että silkasta ihmisrakkaudesta ja siitä, että maailma olisi kaikille ihmisille parempi paikka elää. En jaksa kuitenkaan uskoa, että meistä kukaan joutuu koko eläkettään, tai palkkaansa jakamaan köyhille. Uskon, että esimerkisi "Meidän Nallelle" jää rahasäiliöönsä vielä paljon rahaa sen jälkeen, kun hän on maksanut veronsa. Nallen ja monen muun rikkaan ongelma kun tuntuu olevan se, että he ovat niin rakastuneita omaisuuteensa, etteivät olisi valmiita luopumaan sentistäkään puutteen alla elävän vähäosaisen hyväksi.
Sanoit, että vähäosaiset karehtivat ja ovat katkeria rikkaille siitä, että rikkailla on asiat paremmin, kuin heillä. Minä kysyn nyt puoletani sinulta Aili, että kuka nyt karehtii? Ettet vain sinä? Karehditko sinä vähäosaisilta niitä avustuksia, jotka sivistynyt, demokraattinen ja humaani yhteiskunta on sitoutunut maksamaan kaikille jäsenilleen.
Vielä haluan vastata tuohon "miksi" kysymykseesi sen, että yhteiskunta takaa perheille ja lapsille tietyt hyvinnin vaikka yhteiskunnan toimesta, jos vanhemmat eivät kykene lapsilleen sellaisia olosuhteita luomaan. Oletko koskaan ajatellut sitä, että köyhemmän kansanosan lapset aikuistuessaan ja ammattiin valmistuessaan hoitavat myös sinut, kun makaat avuttomana sängyssä kykenemättä vaikuttamaan mitenkään siihen miten sinua hoidetaan, elämällä, kun on tapana kostaa niille jotka rikkovat sen lakkeja. Oletko koskaan ajatellut, että meidän kasvattamistamme lapsista tulee meidän näköisiämme? Kun olemme ahneita, kovia ja rakkaudettomia heitä kohtaan, he tulevat olemaan samanlaisia myös meitä kohtaan silloin, kun olemme joutuneet avuttomaan tilaan.
Usko minua Aili, kun kerron sinulle, että meitä vanhoja ja sairaita ihmisiä ei hoida lapset, jotka ovat syntyneet ja kasvaneet kartanoissa ja rikkaiden vanhempiensa suojissa. Nämä nuoret lähtevät jo varhain maailmalle paremman ja hienomman elämän houkuttelemina. Meidät hoitavat alemmassa keskiluokassa kasvaneet korkean tunneälyn omaavat lähioitajat, jotka ovat valinneet ammattinsa sen tunteen perusteella, että haluavat auttaa sairaita, vanhuksia, lapsia ja vammaisia.
Sitten väittämäsi, jonka myös lainaan sanasta sanaan kuuluu: "Harva syntyy kultalusikka suussa, eivätkä onnenlahjatkaan mene tasan."
Minä jaan "kultalusikan" ainakin kahteen osaan, fyysiseen ja henkiseen. Nalle on mitä ilmeisemmin syntynyt "kongreettinen kultalusikka" suussaan, mutta siitä voisin olla eri mieltä, että hän olisi syntynyt "henkinen kultalusikka" suussaan. Jälkimmäistä epäilen siksi, että hänen puheensa, arvonsa ja elämän asenteensa kielivät minulle siitä, että hän olisi saanut syntymälahjanaan tunneälyä huomattavasti vähemmän, kuin "kovia" älykkyyden lajeja, joita omaavat ihmiset ovat varsinaisia elämän "Hannu Hanhia", koska älykkyyden "kovat" muodot tekevät ihmisestä potenttiialisemman rikastujan. Sosiaalisen tunneäly, voi taas herkemmin johtaa ihmisen köyhtymiseen ja jopa kurjistumiseen. Väitämpä jopa niin, että niistä lapsista joilla on liikaakin tunneäly tullee yhteiskuntamme alinta kastia, joka hoitaa lapset, sairaat ja vanhukset
Sosiaalisen- ja tunneälyn puuttuminen kokonaan ihmisestä, tai sen vähäinen määrä näkyy maailmamme kovassa ja armottomassa menossa valitettavasti joka päivä, niin Suomessa, kuin muuallakin maailmassa.
Mitä onnenlahjoihin tulee, niin en usko niihin. Siitä minkälainen ihminen ihmisestä lopulta kehittyy (, varas, rikas, köyhä, sairas, kova, humaani, massamurhaaja, tai mikä hyvänsä ) vaikuttavat mielestäni geenit, ympäristötekijät ja ihmisen vapaa valinta. Kaikki ihmiset eivät synny maailmaan tasa-arvoisina ja samalle lähtöviivalle. Maailma on täynnä kehitysvammaisia, mieletään sairaita, psykopaatteja, ja ihmisiä jotka ovat sosiaalisesti ja talodellisesti kykenemättömiä huolehtimaan itsestään, saatikka muista ihmisistä, kuten lapsistaan. Näille kaikille ihmisille "Meidän Nalle" on kääntänyt selkänsä jo kauan sitten. Nalle on todella syntynyt kultalusikka suussan, ja hänen ympäristönsä on tukenut hyvin niitä älykkyyden muotoja joita hän ihmisenä omaa. Nallen vapaa tahto on lopuksi sinetöinyt sen, että hänestä on tullut kova ja armoton ihminen.
Lopulta viimeiseen väittämääsi. "Sinua tuntematta voisin veikata, että tosiaan kuulut näihin pienituloisimpiin." Anna sinulle Aili ilmaisen neuvon. Älä koskaan lähde veikkaamaan minusta mitään, jos et kerran tunne minua henkilökohtaisesti. Päätelmiä voit tehdä, mutta älä veikkaa. Sieluani tökkii pahasti, jos joku alkaa veikata ja arpoa minulla ja elämälläni. Saat nyt kuitenkin tämän kömmähdyksesi anteeksi, koska päättelen erinäisitä asioista ette tunne minua oikeasti.
Sen voin sinulle kertoa, että tiedän aina tarkalleen paljonko minun tililläni on rahaa. Minulla on kaksi lasta, joita olemme mieheni kanssa auttaneet parhaamme mukaan selviämään kovassa elämässä eteenpäin. Tyttäremme on Kauppatieteiden maisteri ja poikamme Valtiotieteidenmaisteri, joten perheessämme on opiskeltu ahkeraan.
Itse olen känyt vanhan kansakoulun, Sos-alan oppilaitoksen ja peruskoulun. Sosiaalialan koulutukseen lähdin 38-vuotiaana, kun olin kasvattanut omat lapseni niin isoiksi, että he pärjäsivät jo kutakuinkin hyvin ilman alituista läsnäoloani. Peruskoulun suoritin 1990-luvun loppuun mennessä työn ohessa. Ja unelmissani on vielä lukion suorittaminen, ennen kuolemaa, joten väitän, että olen kilvoitellut elämässäni verissä päin saadakseni viisautta osaamista ja ymmärrystä, joka kartuttaisi aarretta, joka kertyy sellaiseen pankkiin, jossa ei inflaatio nakerra, eikä ruoste raiskaa, eivätkä varkaat varasta kartuttamaani omaisuutta. Lisäksi omaan Visa kortin ja Armon luottokortin, joka kattaa kaikki ne kulut mitkä elämäni maapallolla aiheuttaa.
Vielä kiitän sinua Aili hyvästä kirjoituksen aiheesta. Tuntui taas hyvältä saada harjoitella tulevia äidinkielen ylioppilas kirjoituksia varten.
Ai aivan unohdin mainita Jumalan, johonka Meidän Nalle uskoo.
Myös hänen Jumalansa on kolmiyhteinen niinkuin minunkin. Silti meidän Jumalamme ovat eri valtakunnista.
Nallehan uskoo Demogratiaan, Markkinoihin ja Hierarkiaan ja minä taas Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen, että simmottis meillä.
Ja ai niin vielä!!! En tosiaankaan ole lukenut Meidän Nallen kirjaa -Markkinat ja Demogratia- Loppu enemmistön tyrannialle. Luen kirjan heti, kun saan sen lainattua kaupunkimme kirjastosta. Jos huomaan, että olen väärässä Nallen suhteen lupaan tehdä kirjasta uuden postauksen, ja perua pahat puheeni, mutta vain blogissa. 
18.04.2012 - 22:11
Noh niin! Nyt saatiin "Meidän Nalle hysteria" taas käyntiin, kun Nalle pääsi Ykkösen A-studioon haastateltavaksi kirjastaan.
Minulle syntyi vaikutelma, että Nalle on kuin pieni poika, joka on aina jäänyt kylätappeluissa köyhien työläispoiken jalkoihin ja hänen osanaan on ollut aina jotua työläiskakaroidn heittelemien paskakokkareiden kohteeksi. Nyt kun hän on iso poika, ja hänellä on paljon rahaa, sekä Joensuun kartanon herruus, hän onkin päättänyt maksaa paskakokkareet paskakokkareina. Nyt saa köyhä kansa tuta, miltä tuntuu, kun enemmistö heittelee paskaa vähemmistön silmille.
Eihän Nalle enemmistöä edusta, vaan vähemmistöä ja nyt hän kokee, että hänellä on oikeus ja jopa velvollisuus puolustaa vähemmistön ja yhteiskuntaluokkansa asiaa ja oikeuksia. Ainahan tyhymälle enemmistölle on opetettu, ettei vähemmistöjä saa sortaa, eikä heitä saa heitellä paskalla. Kansalle ei ole kuitenkaan mennyt oppi perille, sillä suomen kansa on kuuluisa herra- ja auktoriteetti vihastaan. Ja kansa on antanut myös mielipiteidensä kuulua ja näkyä.
Nalle tuntuu nyt oivaltaneen tämän etulyönti asemansa ja hän on päättänyt puolustaa omia arvojaan ja rahasäiliötään. Itse aiassa kansa on oikeutetusti ansainnut paskasateensa. Kuka käski tollojen, tyhmien tumpeloiden mennä roiskimaan ikkunattomasta mökkipahasesta paskaa rikkaan vähemmistön silmille.
Kun oikein analysoimaan alan, niin uskon, että Meidän Nalle nuorena poikana kärsi jonkinasteisesta alemmuudesta ja huonosta omastatunnosta kasellessaan rikkaan isän poikana köyhän kansan puutteellisia oloja. Siksi hän kai nuoruudessaan lipitteli punkkua Taistolaisten kavereidensa kanssa. Hän ei lasten ja nuorten tavoin halunnut olla erilainen lapsi ja nuori, joten hän päätti kääntää takkinsa ja liittyä isäänsä ja yhteiskuntaluokkaansa vastaan veljeilemällä kommareiden kanssa.
Mutta kuten tiedämme, ihminen kypsyy ikääntymisen myötä ja niin on käynyt myös Meidän Nallelle. Hän on kasvanut syntyperänsä ja varallisuutensa aiheuttaman syyllisyyden tunteen yli ja huomannut, ettei hänellä ole mitään hävettävää, eikä kaduttavaa. Nalle on tullut miehen ikään ja hän on hyväksynyt juurensa ja identiteettinsä. Nyt hänestä onkin huomattavan hauskaa ja nautinnollista räiskiä provosoivat mielipiteensä köyhän enmmistö kansanosan silmille.
Tiedättekö mitä? Minä aion suoda Nallelle sen ilon ja riemun, että hän saa maksaa paskakokkareet paskakokkareina, ja nauttia edes hetken siitä ilosta, että saa julistaa maailmalle, kuinka kiusatuksi ja syrjityksi hän on itsensä kokenut.
Nyt lainaan mieheltäni erästä tarinaa Nallen nykyisestä kodista Joensuun kartanosta. Kartanon omisti ennen Nallea oikea aatelinen suku, jonka lapsissa oli saman sukupolven edustajia, kuin mieheni. Mieheni vanhemmat olivat muonamiehinä Nallen nykyisin omistamassa kartanossa ja heidän lapsensa leikkivä usein yhdessä kartanon lasten kanssa. Kaupunkimme on järjestänyt jo vuosikymmeniä köyhien vanhempien lapsille kesäksi kesäleirejä omistamaansa paikkaan meren rannalla. Eräänä kesänä työväestön lapset olivat inoissaan kertoneet kartanon lapsille, että he lähtevät kesäksi Klippulaan, joka oli työläislasten mielestä lähes paratiisi verrattuna normaaleihin kotioloihin. Eräs kartanon lapsista oli innostunut asiasta ja ilmoittanut, että hänkin lähtee tuohon ihme paikkaan kesäksi. Myöhemmin oli käynyt kuitenkin ilmi, ettei "pieni aatelinen" voi lähteä Klippulaan, koska hänen täytyy lähteä samaan aikaan perheensä kanssa Ranskan Rivieralle.
Mitä me tästä tarinasta opimme? No ainakin sen, ettei rikkaus tee onnelliseksi, jos joutuu kokemaan itsensä liian usein erilaiseksi.
Minä opin myös sen, että maailmassa on asioita jotka eivät muutu koskaan.
Yksi tällainen asia on, että Nalle kokee joutuvansa muuttamaan pois Suomesta Euroopan pieniin ja rikkaisiin ruhtinaskuntii, tai Cayman- tai Bahamasaarille, missä ymmärretään rikkaiden oikeuksia ja arvoja ja missä rikkaan ei tarvitse katsella alati ympärillään pysyvää köyhyyttä, eikä kurjuutta, vaan hän voi ilman mielipahaa nauttia elämän hänelle suomista etuuksista vailla minkäänlaista tunnontuskaa.
Toinen oppimani asia on se, että edelleen kansamme puutteellisin ja köyhin osa joutuu nauttimaan kesänsä "Klippulan kesäsiirtolassa", koska sillä ei ole varaa lähteä karkuun köyhyyttä ja kurjuutta. Tällä väittämällä viittaan Salon Seudun Sanomissa tänään julkaistuun tukimukseen jonka tekijä on Sosiaalityön professori Marita Törrönen. Hän kertoo teoksessaan " Onni on joka päivä - Lapsiperheen arki ja hyvinvointi", että Yksinhuoltajat järjestävät elämänsä lasten ehdoilla. Ja että Ulkomaan matkan voi korvata pyöräretkellä, jos ulomaan matkoihin ei ole varaa.
Näin toteutuu muuttumattomana vuosi kymmenestä toiseen lastenkin eriarvoisuus. Edelleen köyhän lapset korvaavat ulkomaan matkat jollakin halvemmalla vaihtoehdolla kotimaassa, olkoonkin se sitten vaikka polkupyörä reissu, tai elokuvailta vanhempien ja makeisten seurassa.
Edelleen "kartanon lapset" lähtevät Etelä-Eurooppaan, tai jopa Bahamasaarille, vaikka toisaalta se polkupyöräretki, tai elokuvailta vanhempien seurassa olisi houkutteleva vaihtoehto.
18.04.2012 - 10:35
Heräsin tänä aamuna sateen ropinahan ja tuulen kolisteluhun nurkis. Kun nousin ylös ja aukaasin pimennysverhon huomasin, jotta ulkona satoo lumhiutalehia, tosin sellaasia pienen pieniä, joista näkyy melekeenpä vain se, mistäpäin maailimaa tuuli puhaltaa. Tänään se puhaltaa lännestä.
Lähärin alakertahan kahavintuoksun houkutteleman, ja alas tullesani sanoon Miehelle, jotta taitaa Etnan tulivuoren purkaukset aiheuttaa kylymän kevähän meille pohojoos-eurooppalaisille. Kerrankin Mies oli samaa mieltä mun kans. Mä oon muutoon sitä mieltä, jotta tulevasta kesästä tuloo kylymä. Mullon sellaanen kokemus ( Mieheltä opittu ) jotta kesästä tuloo sellaanen, minkälaanen keväkin on. Elikkä sitä, mitä se rupiaa keväällä pitämähän, sitä se pitää koko kesän.
Moon ruvennu keittämähän ittelleni sellaasta aamupuuroa, joka teherähän CHIA-siemenistä (salvia hispanica ). Nämä siemenet on kotoosin Etelä-Amerikasta ja ne on vähän samanlaasia kun meirän pellavansiemenet. Jostakin kumman syystä EU on teheny päätöksen, jotta niitä saa käyttää vain leipä tuotteisihin ja leipätaikinaskin korkeintaan 5%.
Mä käytän siemeniä oman harkintani mukahan ja teen niistä puurua ja käytän fiilin päällä lisäkkehenä sellaasenansa. Enkä mä ny ainakaan vielä kuollu, jotta taitaa tua siementen rajootus olla EU-herrojen maatalouspolitiikkaa. Tälaasen aamupuuron mä kietaasin kitahani höystettynä mansikoolla ja mustikoolla. Puuro on tosi hyvää, mutta ulukomuoroltansa se muistutta enemmänkin sammakon klutua, niin Mies ainakin asian mulle ilimaasi. Mutta jos lakkaa miettimästä syöresnänsä sammakoota niin son pelekästänsä hyvää puurua. Suosittelen!
Nyt mun on pakko lähtiä kirpparille kattomahan oliskos siälä jotain mielenkiintoosta ostettavaa.
Kirpparilla klo. 11-12.30
Mä oon siitä kummallinen ihiminen, jotta koen monenlaisia tuntehia kirppiksellä kiertäesnäni. Pääsääntöösesti tuntehet positiivisia, mutta aina kun tuun sellaasen pöyrän äärehen, missä kaikista tuotteista huokuu menny maailma ja se, jotta tavarooren omistaja on siirtyny armoohin hilijattain. Tällaasten kuolinpesä pöytien äärellä mun valtaa jonkinlainen surun tunne. Kun mä kattelen menneiren aikojen naisten ja miesten surullisina ja yksinääsinä roikkuvua vaattehia ja tavaroota mä koen häivähryksen elämän katoavaisuuresta. Tuloo väkisinkin mielehen, jotta kaikki minkä nämä ny poisnukkunehet ihimiset on huolella säilyttänehet ajatuksella, josko joku niitä vielä tarviis. Kuitenkin non päätynehet kirppikselle ahaneitten, arvioivien ja raakojen käsien hypisteltäviksi ja pekalootaviksi. Jotenkin tuollaasena hetkenä tajuaa kaiken tavaran omistamisen turhuuren.
Ajatuksia herättävää on kattella Mannerheimin kuvaa , joka on varustettu 6:lla Mannerheim aiheisella postimerkillä ( hinta 130 euroa ), Lotta Sfärd arabian kaffikuppa ( 30 euroa ), vanhoja sokiain sitomia puisia vessaharijoja, patasutia ja monia monia muitakin menneen aijan tavaroota. Onneksi elämällä on taipumus mennä etehen päin, ja niin munkin tuntehet muuttuu siirtyessäni toisen pöyrän äärehen, joka notkuu lasten leluusta vaattehista, tuttipulloosta, satukirijoosta ja kaikesta muustakin nykyaikaasen perheen tavarasta, mitä ei enää tarvita koska lapsi on kasvanu isooksi.
Näinhän se elämä menöö. Lapsia syntyy ja vanhat kuoloo pois ja vain maharotoon tavaramäärä jää kertomahan kaikista eletyystä päivistä. Mä aina hilijaa mielessäni siunaan näiren tavaroiren omistajat, vaikka nolis jo Armoohin siirtynehekkin ja ajattele, jotta niillon ollu elämisen arvoonen elämä ja mä voin iloosin mielin jatkaa omaa matkaani.
13.04.2012 - 19:02
Olimma Allin kans tänään klo 16.30 "lumihiutale lenkillä." Ihimettelettä varmahan mikä on "lumihiutale lenkki." Son sellaanen lenkki, jonka tarkootuksena on liikuttaa mua, eikä niinkään Allia. Mä luin kirijan "Leija poika" ja siinä oli slougani, joka ravisteli mua ajattelemahan asioota pienten askelten ja tekojen näkökulmasta. Tuo slougani kuuluu seuraavasti: " Lumi sataa maahan hiutale kerrallaan ja samoin se sulaa myös pois, hiutale kerrallaan." Mä rupesin soveltamahan tätä ajatusta oman hyvinvointini moottoriksi.
Mullon aina kauhian aharistunu olo siitä, jotta mun pitääs laihtua 20 kilua, kohottaa kuntoa ja elää muutoonkin terveellistä elämää. Nivelrikon etenemisen myötä mun liikkumishalut on karonnu lähes kokonaan. Käveleminen on mulle lannerangan kuluman vuoksi kipiää ja tuskallista. Käveleminen on ollu mulle kuitenkin aina lapsesta lähtie suosikki liikuntalaji, koska sen toteuttamisehen ei oo tarvinnu teherä muuta, kun lähtiä kouluhun, töihin, kaupungille asioolle, tai muuten vaan ulos haukkaamahan raitista ilimaa. Sei oo maksanu mitään ja moon aina voinu toteuttaa sitä omilla eheroollani. Nivelrikon myötä kävelylenkit on ollehet tuskallisia ja niistä on karonnu kaikki kävelemisen ilo.
Mullon ollu aina lapseta lähtien ollu ohojenuorana ajatus, jotta oma ympäristö ja maailma otetahan haltuhun kävelemällä. Tätä ajatusta mä nouratin jo lapsena Laihialla. Mä tutustuun heti kun kynnelle kyettyäni omahan elinympäristöhöni kävelemällä. Kävelemällä mulle muorostuu sisäinen kartta siitä ympäristöstä, jossa mä elin. Myöhemmin, kun me koko perhe muutimma Varsinais-Suomehen, mä rupesin ottamahan meirän pientä kaupunkia haltuhun kävelemällä sen katuja ja kaupunginosia ristihin rastihin. Tällaanen omahan ympäristöhön tutustuminen kävelemällä on antanu mulle voiman ja seleviytymisen tunnetta. Moon aina ajatellu, jotta mä voin kävellä vaikka maailman äärihin ja selevitä kaikista vaikeuksista oman fysiikkani turvin.
Nyt kun nivelrikko on tärvevelly mun nivelet ja jokaanen askel tuottaa mulle kipua ja vie kaiken liikunnan ilon, moon myös karottanu uskon omahan seleviytymisehen vaikioos tilanteis. Painon nousu ja aeroopisen kunnon heikkeneminen tuo kuoleman ajatukset lähemmäksi mua, kun täs iäs eres vielä kuuluuskaan. Musta alkaa vahavasti tuntua siltä, jotta mun elämänkaari on huikias laskusuunnas.
Mutta palatahan näistä synkistä ajatuksista mun ja Allin lumihiutale lenkkihin.
Moon ajatellu, jotta jokaanen lenkki, jonka mä teen Allin kans normaalisti 15.30 alakaen, kohottaa mun henkistä ja fyysistä hyvinvointia, vaikka solis kuionka lyhyt. Mollahan sovittu miehen kans niin, jotta se tuo mulle Allin, niinä päivinä jolloin moon töis, pv-korin etehen 15.30, ja mä teen sen kans lenkin jonka päämääränä on koti. Tämän lumihiutalelenkin mä teen aika palijon Allin eheroolla. Alli saa päättää mihinkä päin me lähäretähän kävelemähän. Allin kuono ja hajuaisti määrää sen mihinkäpäin kaupunkia meirän lenkki johtaa. Tietysti mä päätän sen, jottei Alli päätä lähtiä Halikkohon, tai Muurlahan, koska enhän mä kykene kävelemähän niin ylivoimaasia lenkkejä. Allin nuuskulenkkien idea on se, jotta mä kolua ne paikat sen kans, mihinkä sen kuono vie.
Tänään Alli päätti lähtiä tutustumahan Kyöpelivuoren mäkisehen maastohon. Kyöpelivuoren maisema on oikeen koiran unelma. Ensi töiksensä Alli huomas oravan, joka loikkii sen nenän erestä lähimpähän mäntyhyn ja Alli tietysti vauhrilla peräs. Mä sain kaikin voimin pirellä Allia männyn juurella kun orava naureskeli meille korkialta puun oksalta. Siinä vaihees mun syke oli kohonnu jo niin, jotta mä puuskutin ja hikoolin oikeen kuntoa kohottavasti.
Jätimmä kurren istumahan puuhun ja jatkoomma matkaa. Alli päätti poiketa isoolle niitylle kävelytien vieressä. Mä huomasin, jotta niitty oli kutakuinkin tasaanen ja mä kykenisin kävelemähän sen yli ilman suurta onnettomuuren riskiä, joten tallustelin Allin peräs niitylle. Ei menny kauaakaan, kun Alli nykääsi hihinaa semmoosella voimalla, jotta mä jouruun juoksemahan sen peräs jonkin aikaa, enneku saavutin tasapainon. Samalla mä huomasin mikä oli saanu Allin neliveron päälle. Meirän erestä niityltä ponkaasi laukkahan jänis, joita meirän kaupunki on pullollansa. Taas mä sain toppuutella hikipäis Allin saalistusintoa ja mä päätin jotta me siirrytähän kävelytielle, jotten mä tuuperru sinne niitylle sydärin seurauksena. Loppumatkalla Allin hajuaisti ei ponganu muuta, kun yhyren kerostaloon alimman parvekkehen alustan, jossa oli niin hyvät haisut, jotta Allin oli aivan pakko tarkistaa josko sieltä löytyys jokin luonnon elävä, jota se vois pyyrystää. Ei ollu parvekkehen alla ketään asukasta, mutta haisut oli niin makiat, jotta ajattelin sielä asustavan öisehen aikahan jonkun jänöjussin tai vaikkapa rotan.
Loppumatka meilä sujuu ilman suuria ponnistuksia, tai siis mun suuria ponnistuksia. Kiersimmä kotio koirapuiston kautta, jossa oli hilijaasta, kun huopatossu tehtahalla. Oli sielä vanha Eppu ja yks tosi pieni koira, joka pelekäs Allia, vaikkei Alli ollu siitä tietävinänsäkkään. Ihana huomio, mikä me tehtihin tällä lumihiutale lenkillä oli se, jotta me löyrettihin kevään ensimmäiset sinivuokot. Mulla ei ollu kameraa, joten päätin, jotta me palatahan Allin kans huomenna kuvaamahan nämä sinivuokot.
09.04.2012 - 22:02
Taas on elämäs yks Pääsiäänen vähemmän ja helluntai juhulaa kohti ruvetahan vaeltamahan. Meirän lauman Pääsiäänen sujuu hyvin. Haettihin miehen kans Larvanto meille, kun sei oo ollu Momman ja Paapan vierahana mies- sen kummemmin kuin naismuistihinkaan.
Larvanon kans kattoomma loppuhun StarWars- elokuvan kaks viimeestä levyä. Joten nyt mäkin voin sanua, että oon hiukka sivistynehempi, kun ennen elokuvien kattomista. StarsWare- elokuva järkäle oli yllättävän raamatullista materiaalia, enkä enää ihimettele vaikka Larvanto niin vannoo sen nimehen. Elokuvan aihe on pimiän ja valon välinen taistelu, ihimisen taipumus luiskahtaa niin helepolla pimiän puolelle, mutta löytää kuitenkin armo avuksensa oikiahan aikahan, vaikka sitten elämän viimemetriillä. Molin oikeen iloonen, kun saimma Larvannon kans kattottua koko sarijan aluusta loppuhun.
Meilloli kolome päivää aikaa teherä kaikkia kivaa, mitä ei ihan jokapäivä tuu tehtyä. Larvannon toivomuksesta kävimmä lounahalla paikallises Antonios ja Larvanto ihastuu paikkahan iki hyviksi. Sitten kun olimma syönehet napamma soikiooksi pyysimmä lautaselle jäänehet ruat kotio, vaikkapa Allille syötäväksi, taikka mulle ittelleni. Loppupeliis dogipäkin sisällön söi kuitenkin Paappa, joka ei ollu meirän matkas lounahalla.
Lounahalta sitten marssiimma laihnaamahan uusia elokuvia leffailtaamme varten. Meille tuotti hiukan päänvaivaa mitä me oikeen laihnattaas. Leffalla oli aika kovat vaatimukset, koska sen pitääs sopia 13-vuotiahan, sekä 60-vuotiahan makumaailimahan. Molin kattonu aikaasemmin sellaasen elokuvan, kun "Mami hoitaa." Son sellaanen murhatarina, jossa pääosis on Royan Atkins, mun ja Larvannon molempien lempikoomikko. Otimma sen, koska Larvanto ei ollu nähäny sitä, ja mä katton hyvät elokuvat usiampahankin kertahan, Sitten mun kätehen tarttuu komediaelokuva "Hamekyttä 1", Siinon sitten huluvattoman hauska elokuva. Se kertoo FBI-agebtista Turnerista, joka pukeutuu kyttäkeikalle Big Momman rooliasuhun. Kun moltihin Larvannon kans naurettu nämä leffat naamamma kipiööksi, Larvanto vaatii saa ra nähärä myös "Hamekyttä2" ja "Hamekyttä3" Ei siinä sitten auttanu muu, kun teherä seuraavana päivänä uusi leffanhaku reissu kaupungille. Teimmä sen tietys erellis päivän kaavan mukaasesti, elikkä menimmä ensin Anttooniohon syömähän ja sitten leffa vuokraamohon, josta saimmakin nämä Hame Kytän kakas jatko-osaa.
Olimma torstaina kattonehet myös Salatut elämät sarjan jakson, jossa Seppo, sarijan talkkari potkaasoo jakkaran altansa ja keikkuu sitten köyren noukas Pääsiääsen yli Seppo fanien tietämäti, kuoliko Seppo täs jaksos lopullisesti. Mä huomasin, jotta Larvanto oli jotenkin poissaoleva sarijan jäläkihin. Se rupes kertomahan mulle tuntojansa Sepon itsemurhasta ja mä kuuntelin se juttuja mielenkiinnolla. Yllättäen mulle selevis, että Seppo Taalasmaa on erikoisesti nuorten sarijaa seuraavien suosios. Mä ihmettelin asiaa ääneh Larvannolle. Sanoon, jotta en mä ny kyllä ymmärrä, jotta nuoret rääkyy vanhan suomalaasen äijän perähän, kun tarina ei oo eres totta, vaan Helsingin filimistudios tehty. Seuraavana päivänä netin keskustelupalstoolla käytihin kuumana siitä, kuinka kässärin kirijoottaja on voinu olla niin typerä, että poistaa Sepon sarijasta nuan kauhialla tavalla.
Tänään saimma nyt sitten tietää, että Seppo pelastuu, kun apu saavuttaa sen aijoos.
Tällaaset aiheet Salatuis elämis laukaasi ainakin meirän Larvannon kyselemähän itsemurhan motiivia ja sitä jotta miksi joku haluaa tappaa ittensä. Siinä meillä olikin palion puhuttavaa koko Pääsiäisen aijaksi. Mäkin sain vastata mitä kiperimpihin kysymyksihin itsemurhan tiimoolta, kun Larvanto oikeen heitteli mielehensä nousseita kysymyksiä mulle. Huomasin, jotta jonkin verran onnistuun huojentamahan ja keventämähän sen oloa ja elokuvakomediat piti huolen siitä, jotta saimma välillä kevyempääkin ajateltavaa, kun Big Momma pani parastansa tv-ruurulla.
05.04.2012 - 15:37
Haluan ny pikkuusen häjyyllä täälä omalla lokillani, vaikka ollahankin jo pitkällä kärsimysviikkua. Mulla olis vaikka kuinka palijon häjyylyn aihehia, mutta häjyylen ny tästäyhyrestä asiasta, jokon ollu mulla päällimääsenä mieles jo muutaman viikon.
Mullon tasan 41 facebook kaveria. Moon itte kavereita joskus karsinnukkin ankaralla kärellä, kun mullon menny sukset ristihin jonkun kaverin kans, tai moon huomannu, jotta kaikki mun, niin sanotut ystävät, ei tykkää mun jutuusta, kun ne on joskus aggressiivisa ja sopimattomia silloon kun mulle sattuu huono päivä.
Joku ystävä on poistanu mun senkin takia, jotta mäen oo sen mielestä ollu niin hyvä kristitty ja uskovaanen, kun kristityn sen mielestä pitääs olla. Sen mä kyllä ymmärränkin, koska tierän, että suurimmalla osalla uskovaasista on niin heikko ja lakihin nojaava uskonkäsitys, jotta nei kestä mitään järiää ja kiivasta kirijootusta, eikä puhetta. Mä en viitti ruveta kasvattamahan, tai pois opettamahan niitä uskosta, jonka non omistanu ittellensä monasti jo sukupolovien ketjus.
Jos on kasvanu oikeen hyväs ja helläs maailimas ei välttämättä ymmärrä sitä, jolla viha roiskahtaa laajemmallekkin, kun omas sisikunnas. Ja näin on hyvä, mulle sopii, jotta jokaanen saa pitää arvonsa, kunhan mä saan pitää omani.
Moon alakanu ihimettelemähän niitä muutamaa kaveria, taikka ystävää, jokkon itte kuttunu mun ystäväksensä facebookihin, mutta ei koskaan, ei eres vahingos kommentoi mun juttuja, saatikka jotta ne eres joskus painaasivat, vaikka vain kohteliaisuuren vuoksi, tykkää nappullaa mun juttujen kohoralla.
Se mikä näis, sivusta mun elämää seuraavis, ystävis on vielä kummallista on se, jotta nei myöskään koskaan päivitä omia sivujansa, tai ei ainakaan niin, jotta niiren jutut näkyys mun sivuulla.
Mä ihimettelen näitten ystävieni motiivia pitää mua kaverinansa. Nähärä sellaanen vaiva, jotta kuttuu jonkun ihimisen kaveriksensa, eikä sitten kuitenkaan koskaan anna pienintäkään elonmerkkiä ittestänsä.
Mä keskustelin tästä asiasta miehen kanssa ja se seliitti mulle jotton olemas ihimisiä, jokka tykkää seurata toisten ihmisten elämää sivusta mitenkään ottamatta kontaktia tähän ihimisehen, jonka ystävä, tai kaveri son antanu ymmärtää olevansa. Miehen mielestä tällaanen käyttäytyminen on ihan normaalia ja hyväksyttävää. Mäen alkaa riitelemähän miehen kans siitä onko tällaanen toisten ihimisten elämän sivusta seuraaminen oikeen vai väärin, mutta pirätän ittelläni oikeuren muorostaa näin käyttäytyvistä ihimisistä oman mielipitehen.
Mun käsitys näin näistä "mykistä" facebook kaveriista on se, jotta ne on luonnoltansa jonkin asteesia tirkistelijöitä. Mä tierän, että mä oon juluma ja kukaties vääräskin, kun päättelen näin. Mutta kun moon kuullu joltakulta toiselta facebook kaverilta näitten "mykkien" kommentteja mun elämästä ja tavasta käyttäytyä facebookis, en voi olla närkästymättä tällaasesta käyttäytymisestä .
Toinen mua facebookis ärsyttävä asia on se, jotta kukaan meistä ei voi täysin luottaa siihe, että me oltaas jotenkin suojas oman profiilimme ja salasanaamme takana niiltä ihimisiltä joiren facebook kavereita mei olla. Mikään ei oo niin heleppua kuin päästä tirkistelemähän toisen ihimisen facebooksivuja sentakia, jottei facebookis surffaillu ihiminen oo muistanu kirijautua ulos sivuultansa. Mä oon itte niitä tomppeleita, joka unohtaa kuinka tärkiä on kirijautua pois kaikilta sellaasilta sivuulta, jokkon laittanu salasanan taakse. Mullon monta kokemusta siitä, kuinka ihmiset käy kyttäämäs toisten facebook sivuja uteliaisuuttansa. Nämä esimerkit on opettanu mulle sen, jotta jos maailmas kaks ihmistä tietää jonkin asian, niin sen tietää kymmenen muutakin, vaikka muuta luulis.
Mun puolesta jokaanen saa kuttua kaveriksensa sellaasia "ystäviä", joihin ei halua pitää muuten yhteyttä, kuin saaraksensa tietua tämän elämästä ja voiraksensa sitten naureskella parempilahajaasen ystävänsä kans tämän tirkisteltävän elämänmenua. Mutta mä otan oikeurekseni poistaa nämä ihimiset kaverisivuultani, silloon kun huomaan, ettei meillä ookkaan mitään sanottavaa toisillemme.
Täs oli tämän kiirastorstain iltasaarna, jollei oon ny oikeen mitää kohottvaa opetusta kellekään, muutaku ehkä se, jotta kannattaa aina olla varuullansa silloon, kun joku ystävä on oikeen hilijaanen facebookis. Sillä ystävällä voi olla pahat mieles ja ihiminen voi jonakin päivänä tulla hyvin tietooseksi siitä "mykästä" ystävästä, jokei koskaan oo antanu ittestänsä mitään elonmerkkiä facebook sivuulla. Tällaanen tietooseksi tuleminen sellaasesta ihimisetä, jonka on tyysti unohtanu olevan kaveri facebook sivuulla, voi olla joskus perin harmillista.
Suosittelen teille lukemisiksi Joy Fieldingin kirijaa "Kauniita unia rouva Huntter" moon lukenu sen ainakin kolomehen kertahan, kun son niin jännä ja kertoo siitä, kuinka tapettihin varijoksi muuttunu ihminen voi saara aikaaseksi palijon pahaa uhurin sitä tajuamatta.
Sitten ei muuta kun oikein hyvää ja aurinkoosta pääsiäästä kaikille teille ystävät. Ja Voima olkoon kanssanne, se Voima joka herätti kuolleista Kristuksen.
17.03.2012 - 13:39
Kuopus on palannu Taikkulasta ja yöpyy äippän ja iskän luon torstain ja perijantain väilisen yön. Mies oli ostanu litran tölökin punkkua ja ryystimmä sitä illan kulues. Mies jokon iltauninen lähti nukkumahan hyvis ajoon, mutta me jäätihin Kuopuksen kans parantamahan maailmaa, niinku meillon tapana silloon kun tapaamma harvoon.
Kuopus on valtiotieteiren maisteri ja mä oon muuten vaan ollu aina kiinnostunu historian hämärän asioosta. Niinpä meirän juttu kiertyy uskon ja uskonnon ruotimisen jäläkihin eutanasiahan, kuolemahan ja nimen omahan ihimisen hyvähän elämähän ja hyvähän kuolemahan. Tulimma molemmat siihen tuloksehen, jotta voireksansa kuolla elämänsä kyllin saanehena pitää ihimisen kokia palijon surua ja ikäviäkin asioota. Toki hyvähän elämähän ja kuolemahan kuuluu myös ilon ja onnen hetket, joita iliman kukaan ei voi kuolla elettyhyn elämähänsä tyytyvääsenä. Ja hyvä olis jos jokaanen kuolemaa tekevä kokis päässeensä oman elämänsä " Jerusalemihin ", mitä se ny kunkin kohoralla tarkoottaakin.
Poliittista historiaa opiskellesnansa Kuopus on haastatellu ja kuunnellu monien vanhusten elämäntarinoota ja kirijannu niitä ylös. Näitä kertomuksia työstäesnänsä soli tullu siihen tuloksehen, jotta ihimisen elämänkaari, pitkästä elämästä huolimati, mahtuu viitehen tuntihin. Sitten Kuopus jatkoo, jotta useimpien ihimisen elämä muorostuu lapsuuren kokemuksista, avioliitosta, lapsista, omakotitalosta ja koirasta. Molin pikkuusen järkyttyny tästä totuuresta. Sanoon Kuopukselle epäälevästi, jotta noinkohan asiankans on. Se sanoo, jotta niin näyttääs olevan. Kaikki muu mikä kerrotah viittä tuntia pitemmälle on toistoa jo aiemmin kerrotusta.
Oikeen kun rupesin asiaa miettimähän, niin tulin vakuuttuneheksi siitä, jotta Kuopus oli teheny oikian haavaannon ihimisen elämästä. Jos mä rupiaasin esimerkiksi lukemahan kaikkia näitä juttuja joita mä oon tänne blogilleni kirijoottanu, niin toistua taitaas löytyä aika palijon. Mun elämänkaari kun taitaa rajoottua lapsuuren, lasten elämän, uskon, ihimissuhteitten, hyvän ja pahan ruotimisehen ja nyt loppupuolella sairauksien ja kuoleman arvootuksen ratkaisemisehen. Omakotitaloa mäen oo koskaan osannu ottaa vakavasti, kun en oo mikään kotitalo asuja. Ja kai täs mun elämänkaares rittääs oma lukunsa mun koirille, Lyylille ja Allille. Oman pienen lukunsa saisivat myös Morris ja Spurttishamsteri.
|
KÄVIJÄ LASKURI
ASENNETTU 21.02.2008
Osta Ruususatu
Osta kirja
Ruususadusta ilmestyy viikolla 43/2010 painos eli kirja on saatavilla kartonkikantisena painettuna versiona. Sivuja kirjassa on 191. Yhden kirjan hinta kotiin postitettuna on 15 euroa. Kaksi kirjaa samaan osoitteeseen toimitettuna voit tilata hintaan 25 euroa. Hintoihin sisältyy postimaksu Suomessa. Kirjoja tarjolla niin kauan, kuin painos riittää.
Kirjaa et saa kaupoista, vaan ainoa tapa hankkia se, on tilata se suoraan Rosetalta. Jos haluat tilata kirjan itsellesi tai ystävällesi, niin lähetä s-postia osoitteeseen rosetta.kivi@gmail.com.
|
